—Kerran, kun hän eräänä iltana ajoi karjaa laitumelta, kohtasi hän Samulin, joka asettui hänen eteensä polulle ja pyysi kiihkeästi häntä seisattumaan. Ja sitten puhui ja vannoi tuo kiihkoinen nuorukainen niin paljon ikuisesta rakkaudesta, että Anna raukka joutui vallan ymmälle, eikä voinut virkkaa mitään. Hän riuhtaisi itsensä irti ja juoksi karjan perään. Mutta siitä asti oli hän täydelleen valloitettu ja muuttui kokonaan toisenlaiseksi, ei hän enää välittänyt niin paljon iloisista seuroista, ja jos joskus menikin senlaisiin, ei hän enää ollut sama kuin ennen. Poissa oli tuo vapaa ja hilpeä käytöstapa, joka ennen oli hänen omituisuutensa, iloinen hän tosin oli vielä, mutta ei samalla tavalla kuin ennen; jonkinlainen levottomuus näkyi hänen vilkkaissa silmissään. Uusia korioita hetuleita ilmestyi yhä enemmin hänen puvussaan, viimein koreat puikkorenkaatkin korvissa välkähtelivät—ja yhä ylpeämmäksi muuttui hän. Entiset ystävät ja palvellussisarensa ei hänelle enää oikeen seurakumppaneiksi kelvanneet, sillä olipa hän talonpojan morsian, ja tunsi itsensä siksi. Mutta silloin olikin jo astuttu siveyden rajain yli, hienot siveettömyyden taimet versoneet, taitavan kasvattajan hoidossa.
Oli taas keväinen sunnuntai-ilta, kylvöt ja muut kasvit olivat kauniilla oralla, joita maamiehet katselivat hyvillä toiveilla. Niinpä oli Kantalan isäntäkin katselemassa kylvöjään ja kohteli palatessaan Tapalan ukon, joka kanssa palasi pelloltaan. Siinä sitten, kaikenlaista jutellessa, sanoi Tapala muun muassa: "Meidänhän ne työt tahtovat jäädä vallan takapajulle, on liika vähän väkeä ja nekin niitä näitä lontuksia, nyt sitten vielä täytyy ajaa piikakin pois."
—"Ajaa piika pois, mistä syystä sitten?"
"Mistäkö syystä?—mistäs muusta kuin siitä, kun roisto on antanut itsensä pilata ja piankin ehkä saa lapsia."—
—"Jaa jaa, kyllä se on ikävä asia, kun tuollaisen kelpo tytön on käynyt niin pahasti, mutta eihän teidän kuitenkaan sovi tyttöä pois ajaa, teillä hän on paremmin kotonaan kuin muualla."
—"Meilläkö? minä en pidä huoria talossani, se on totinen tosi, miksi ei silloin totellut, kun monesti varoitin häntä juoksemasta kylässä syntiseuroissa, miksi ei totellut?"
—"Jaa jaa, mutta ehk'ette kieltäneet tarpeeksi monta kertaa; minä olenkin kuullut, että teidän oma poika on Annaa koreillut korvakelluttimilla ja kaikenmoisilla hetuleilla. Olisi ehkä aivan kohtuullista, jos Annasta tulisi talon miniä."
—"Ja luuletko sinä sitten meidän Samulin piikoja pitävän, joka on siivoimpia nuoria miehiä maailmassa."
—"Ei kerkiä kehumaan; yökoipari hän on ollut kauvan aikaa, vieläpä pahinta sorttia."
—"Valehtelet!" tiuskaisi Tapala suuttuneena.