Kirjoitti Alkio.
I.
"Mutta kovinhan nyt onkin kylmä, kun oikein nenänpäätä riitelee ja varpaita tahtoo koperoon vetää… Ai! … oikein jalat nuljahtelevat tilaltaan tuossa roustikossa. Mikähän lieneekin, kun ei jo lunta tule enempää, vaikka Marraskuu lienee jo puolivälissä… Tuo kengän paulakin kun retajaa irralla…"
Heistrokin Liisa laski kannettavansa mytyn viereensä maantielle ja rupesi sitomaan kenkänsä paulaa. Sen tehtyään alkoi taas matkaansa jatkaa ja itsekseen pakista:
"Nuo pellavatkin ovat oikein raskaita, vaikka kyllähän siinä painavat ne Juntan emännän antamat leivätkin… Hyvä se on se emäntä, kun aina mulle antaa kehruunsa, vaikka kyllä olisi akkoja siellä likempänäkin. Ei sillä kehruulla paljoa kostu, mutta aina vähin ja kun Juholla nyt vaan työtä piisaisi talven yli, niin kyllä sitä Jumalan avulla taas elettäisiin kesään… Jumalan kiitos, ei meillä vielä kuitenkaan ole niin kovaa kun Nurkanperässä—millä elänevätkään talvensa yli, kun niitä lapsiakin on niin paljo… Mutta, mitä?! tulipalohan se tuolla ruskottaa meidän mäeltä! ja meillä ei ole kuin mukulat kotona, voi herra…!"
Hän kiljui viimeiseksi sydäntä särkevällä epätoivon äänellä siunaten ja hyökkäsi juoksemaan. Sydän leiskahteli ensinnä muutaman kerran kovasti, niin että luuli rintaluihin koskevan. Veri täytti kaikki suonet pakotukseen, mutta sitten se ikään kuin hiljakseen alkoi norua, jonka ohessa voima tuntui pakenevan jaloista niin, ettei kyennyt juoksemaan ensinkään nopeasti, vaan tarvitsi voimiansa luonnottomasti ponnistaa, saadakseen jalkansa pakoitetuksi edes hitaasen liikkeesen.
"Ihan varmaan se on kotona ja lapset kun siellä vaan ovat kahden kahdestansa … ooih! Herra…"
Liisa raukka koetti ponnistaa voimiansa ja yhä tähdätä katsettansa paloa kohden, jonka loimotus yhä kasvoi. Jokainen ulos tuleva henkäys sai kipeän valituksen äänen sydämestä lähtemään. "Oih!"
Siihen hän seisahti. Rintaan pisti niin kovasti että veti oikein käppyrään koko ruumista. Pistos kuitenkin pian sen verran asettui että taas saattoi lähteä, vaikka se vieläkin tuntui, … ennen olis saattanut kuolla ennen kuin paikalleen jäädä.
Mutta sitten sattui mieleen ajatus, että miksi juuri heidän kohdalle pitäisi tuollainen onnettomuus sattuman … ehkäpä se onkin jonkun muun…