Pekkolainen oli astunut pari askelta Liisan ohitse ja osoitti kädellään palopaikkaa, joka siinä huoneitten välistä hyvin näkyi.
"Teidän tupa näkyy tuossa valkean valossa ihan selvästi, ettei sillä ole pennin hätää. Nurkanperän räsä siinä palaa," toimitti Pekkolainen.
Liisa heti sai selville, että niin oli asia. Hän näki oman kotinsa seisovan ihan eheänä ja ikäänkuin lämmittelevän tuolla mäenrinteessä Nurkanperän kustannuksella. Akka istahti siihen tienviereen ja sydämeen pakkautunut hirveä tuska vuosi pois kuin perattua kanavaa myöten ja sen ohella sieltä lähti paksuna, voimallisena virtana mahtava kiitollisuuden tunne, joka suussa ja kielellä muodostui sanoiksi:
"Jesukselle kiitos olkoon!"
Pienenlainen oli tupa, joka paloi. Paljon oli väkeä paikalla, enimmäkseen huvin vuoksi, sillä eihän sitä viitsinyt sammutus toimiin ruveta moni, koska vahinko oli niin pieni,—vanha, ränstynyt, läjään jo muutenkin menevä hökkeli! Tupakkaa oli tuossa miesten mukava polttaa ja lämmitellä … seisoa parahiksi kaukana, ettei polttanut, eikä kylmäksikään käynyt. Ja akkain ja tyttöjen oli paljon mukavampi joutilaina likimaissa seisoa ja siunaillen päivitellä, kuinka se on surkeata kun koti palaa, vaikkapa huonoinenkin. Ja ne, jotka ainoan toimessa olevan paloruiskun kanssa työskentelivät, näkyivät sitä enemmän huviksensa tekevän, kuin tarkoituksella saada tulen voima häädetyksi. Kun ruiskusta vesi loppui, niin komensivat noituen kaikkia joutilaita veden hakuun ja saivat siten toimeen, että ainakin näennäinen sammutustoimi oli aina voimassa. Muutamilla naapurimökkien miehillä oli nähtävästi tosi tarkoitus saada jotain toimeen, sillä nokisina ja märkinä koettivat he purkaa palavaa rakennusta.
Katsojain joukossa oli yleisenä mielipiteenä, että vahinko tuossa tulee varsin vähäinen.
Pekkolainenkin siinä seisoi eräässä ryhmässä, kädet selän takana ja suussansa mälliä mämmelsi, toisesta poskesta toiseen,—se muuten oli hänen tapansa. Muuan nuorimies tuli siihen, asettui seisomaan Pekkolaisen viereen, iski piippuun ja rykäsi kuin lautamies.
"Ei tuossa suuri vahinko tullut," sanoi hän ja antoi suunsa muodostua ymmärtäväiseen, vähän ylimieliseen hymyyn ja katsahti Pekkolaiseen. Tämä ei ollut huomaavinansa nuoren miehen puhetta, katseli vaan suu hymyssä tuleen päin, ikään kuin osoittaaksensa, että hän sen seikan tietää juuri paikalle, mutta ei viitsi tässä semmoisille miehille juttelemaankaan ruveta.
"Korkeintaan 40 markan vahinko tuossa tuvassa ja irtainta ei lie ollut paljoa," lausui joku, jolla, vakavuudesta päättäen, näytti olevaa tarkoituksena lausua tasapuolinen arvostelu.
"Kukahan lempo olisi tuosta rähjästä 40 maksanut!" ärjäsi Pekkolainen kiukkuisesti, ikään kuin häneltä olisi tuota summaa vaadittu, ja katseli voimallisesti ympärilleen. Luultavasti hän otaksui, että useimmat muuttivat mielipidettään siinä asiassa jo tuon ärjäisemisen kautta, sillä kiivaus katosi hänen kasvoiltaan ja tavallisuutensa mukaan toisella suupielellään hymyillen, alkoi hän kertoa: