Nyt koti oli tuossa, ahnaiden liekkien uhrina, savuna ilmaan mennyt ja osa hiilinä ja tuhkana jäi siihen vielä jälkeenpäinkin katkeraksi muistoksi tästä hirmuisesta yöstä.
Ei ollut leivän palaa, ei edes kuivettunutta silakan päätä omasta varasta, jolla tyydyttää omaa ja edes lasten nälkäisiä vatsoja aamulla. Niin aamulla.—Missä sitä aamua nyt sitten vastaan otetaan? Tässäkö entisen kodin raunioilla kylmässä pakkasessa … kuolla siinä kaikin ja kadota kodin kanssa yht'aikaa?
Eihän siitä elämisestä enään puhettakaan … työtä ei saa kuin silloin tällöin… Mökin hintaa ei ikänä enää saa kokoon… Tuo entinenkin oli häärahoilla ostettu! Ei kukaan ainakaan ota huoneesensa tällaista joukkoa pitemmäksi aikaa. Mahdollisesti vuorokaudeksi tahi pariksi riittää ihmisten armo ja sillä tavoin saa kulkea sitten vuorokausi ja talo, koskaan lakkaamatta, kuin Jerusalemin suutari, siksi kuin väsyy … ja kuolee nälkään. Raskas huokaus nousi ahdistetusta rinnasta. Hän oikasi lyhyttä vartaloansa ja katseensa kiintyi Aukusti-nimiseen seitsen-vuotiseen poikaansa, joka oli ottanut vapaaksi heitetyn ruiskun suihkupillin käsiinsä, koettaaksensa, muka hänkin, vettä tuleen ohjata. Huviksensa lapsi tahtoi koetella, kuten ehkä useat muutkin tässä… Ei sieltä tullut vettä, kun ei kukaan aisoista painellut. "Sinä siinä!"
Muuan nuorekas mies tempasi äkäisesti pillin pojan kädestä ja tyrkkäsi ynseästi. Samassa muutamat alkoivat painella aisoista. Pillin piteliä käänsi vesisuihkun Aukustin niskaan. Surkeasti poika kiljahti, horjahti ja satutti kätensä palavaan tuhkaan samalla kuin kylmä vesi ilkeästi valui niskasta alas pitkin ruumista.
"Hä-hä-hä-hääh!…" nauroivat aisoista painajat ja suihkun-ohjaaja.
Julmasti kiroten ryntäsi Nurkanperän Matti hätyyttäjän kimppuun ja pukkasi hänet suullensa maahan. Suihkupilli joutui kahakassa piteliänsä kädestä omiin hoteisiinsa ja sattui laskemaan terveellisestä sisällöstään hyvän kulauksen samaisen nuoren miehen naamaan, saattaen tämän samalla toisten huviksi kovasti äkältelemään.
"… Ei saata antaa edes lasten olla rauhassa … oikein täytyy ylenmäärin suuttua…" puhui Matti syvällä äänellä. Mutta samassa, kun oli miehen kumoon survassut, hän ikään kuin hämmästyi tekoansa ja alkoi vetäytyä poispäin.
Poika tuli isänsä luo itkien:
"Kättäni polttaa, isä, ja minä olen niin märkänä, kun tuo Jaska…"
"Suus kiini! Jaska on rikas ja röyhkiä… Mutta ei sitä köyhääkään sentään tappaa saa", Matti alkoi pauhata. Kiukku ei tahtonut lähteä luonnosta … ei saanut itseänsä hillityksi, vaikka tahtoi, sillä asia kävi kovin aatamille.