Kun päästiin kaupunkiin, oli siellä jo väkeä kuin soipaa sotaa, ja saihan tuota Simokin paikan kamuilleen torin laidassa, vaikkei kaikkein edullisinta mielestään. Eihän ne kaupat juuri kiivaasti käyneet, kun tavaraa oli kokoontunut kosolta idästä ja lännestä ja ostajia tahtoi olla niukanpuoleisesti. Alenivathan ne kuitenkin vähät tavarat kaupaksi kahden päivän kuluessa, ettei jäänyt kuin muutamia päitsiä, ja niin lähti Simo poikineen pois torilta niine päitsineen, ja olikin sitä rahaa kokoontunut koko joukko, hopeata ja vaskea semmoinen pieni, villalangoista kudottu kukkaro melkein puolilleen.
Simo osti nyt kalanelikon, jauhomaton, vähän nahkaa, hiukan kahvia ja sokeria, jotka sama isäntä sai kotiin kulettaa, joka hevosenkalutkin oli tuonut. Simo Taavetin kanssa astua juppasi taas jalan, huolimatta siitä että sai yhtenään kulkea ojan laitaa ja ehtimiseen väistyä juopuneiden markkinamiesten edestä, jotka tahtoivat ojaan siimalleen suistua.
"Nyt on rauha maassa!" tuumasi Simo Rahkonen, kun pääsi rauhaisaan mökkiinsä markkinamelusta.
"Kyllä kai siellä elämää taas olikin", sanoi vaimo.
"No, sitä oli jäämäänkin asti, sitä tavaraa olisi piisannut ylikin antaa. Mitähän ne ihmiset luulevat senkin rähinän hyödyttävän", arveli Simo.
Tuskin kukaan iloisempi koskaan on, kuin Rahkosen vaimo oli kun kaupunkituliaiset, jauhot, kalat, kahvit ja sokerit kotiin tuotiin. Saattoipa nyt talvea hyvissä turvin odottaa.
III. Jokainen tekee, niin kuin hyväksi näkee.
Markkinain jälkeen meni apumies pois, sillä hänen kotiseurakunnassansa alkoi kiire työ, niin kutsuttu syksykiire. Simo jäi Taavetin kanssa kahden, ja nyt heidänkin täytyi mennä taloihin työhön, sillä ei kaikista paikoista voinut työtä kotiin saada. Koko syksyn he talosta toiseen muutellen työskentelivät, ja ansaitsivat koko joukon viljaa. Ihmiset ihmettelivät Taavettia, kun hän niin nuorena oli voinut tulla semmoiseksi satulamaakariksi. Taavetti olikin vilkas poika, ja isokasvuinen.
Kun hän työskenteli talonpojan penkin ääressä oli hänellä tilaisuus tutustua talonpojan elintapoihin, ja useassa talossa työskennellen sai hän nähdä monen eri talon elämää.
Joulun pyhiksi menivät satulamaakarit kotiinsa, sillä Simo tahtoi oman perheensä keskuudessa viettää korkeata juhlaa. Erittäin hauskaa oli Taavetistakin nähdä noiden pienten siskojen leikkimistä ja iloa, joka pienokaisten silmistä loisti joulukynttilöiden valossa. Hän tunsi rinnassansa veljen iloa, kun oli voinut olla isällensä avullinen perheen onnellisuuden ja koossa pysymisen tukemisessa, ja yhdistyi vanhempainsa kanssa kiitoshuokaukseen Jumalalle, kaiken hyvän antajalle.