"Loppui se kitu meiltäkin," sanoi hän rahojaan laskiessa, joita oli 42 markkaa. Tuommoista rahasummaa ei hänellä ollut kerrassaan kädessä ollut sitte häittensä.
"Kyllä meidän täytyy nyt laittaa vaatteita noille lapsillekin, kun on millä ostaa. On niin surkeata nähdä heitä tuommoisissa repaleissa," tuumaili Sanna.
"Saanko minäkin, äiti, sellaisen mekon, kuin Värttinästä on Hemmulle laitettu?" kyseli Tuppu. Hemmu oli Värttinässä paimenena ja oli sieltä saanut uuden nutun.
"Ja saanko minä äiti karttuuni hameen?" tutkaili hyväillen Liinu.
"Saatte, jos isä antaa rahaa," sanoi äiti. Isä lupasi rahaa ja lapsilla oli yleinen riemu.
Hyyry maksettiin isännälle, kauppapuodissa käytiin yhdessä ostoksilla.
Juotiin kahvia vehnäsen kanssa ja keitettiin puuroa riisiryyneistä.
Päivän kuluessa ei juuri paljon mistään muusta puhuttu, kuin viime talvellisesta kurjuudesta ja nykyisestä onnesta.
"Kun tässä nyt tällaista ansiota riittäisi, niin olisin maar minä se mies, joka jouluun kokoaisin tuvan hinnan," sanoi Matti kun ryyni puuroa poskeensa pisteli. Sanna otti puheesen kiini, ruvettiin tekemään laskua ja tultiin siihen iloiseen päätökseen että varmaan on joulunaikana jonkullainen mökin hinta säästössä.
Matti päätteli, että sinne omalle paikalle hän menee tuvan ostamaan perheellensä, kun ikään vaan niin paljon rahaa saa. Vakuutti itse pysyvänsä rautatien työssä, niin kauan kuin sitä vaan riittää.
Yhteisesti kuvittelivat, että kyllä tässä jaksaa panna kokoon tuonnempana kokolailla … mutta nyt ei vielä kovin paljoa, Täytyihän saada hetkisen elää vähän vapaammin kun oli niin kauan saatu kärsiä puutetta.