"No nyt, kun nurin panit paidan päällesi. Katsopa itsekin, aivan nurin."
"Olkoon, ei mulla ole tässä aikaa sitä käännellä edestakaisin…
Tokkoon se Kalle jouduttaa Punia aisoihin?"
"Jo näkyy tuovan tallista", sanoi Kaisa.
"Hyvä, hyvä… Tuohan nyt nuttu ja housut ja se… No perhana, parhaat kirkko-silatko se pani näin syksyllä lian aikana. Ei, mun pitää lähteä muuttamaan."
"Parhaat silatko sinä … minne sinä juokset? kuule!"
"Tuolla tien varrella pihlaikossa on orava", huusi Kalle ja juoksi sinne päin, kepakko kädessä.
"Onko orava! Eläpäs mene, et sinä osaa lyödä kuitenkaan. Anna minulle se seiväs."
Poika antoi isälleen seipään ja silloin tämä lähti. Orava huomasi pihlaikon huonoksi turvapaikaksi ja lähti aidan selkää myöten vilistämään.
"Musti se, se-se-se-se!" huusi isäntä ja hyppäsi perästä niin, jotta lika roiskui ympärille. Mustia ei kuulunut eikä sitä joutanut odottamaan, sillä kiivaasti livisti orava. Vaan joutuin tuli vihamieskin perästä. Jopa viimein ehti rinnalle ja antoi pari sellaista kajausta seipäällä, jotta oravan kulkua alkoi hidastuttaa. Kolmas kopsaus teki kilvanjuoksusta lopun ja orava putosi sorkkiaan soristellen alas aidan selältä.
Kalle oli vielä hyvän matkan päässä, kun isällä oli jo saalis kädessä.