"Niinhän ne sanomalehdet kertovat, että ahtaalla olivat."
"Niin, niinhän ne sanomalehdet. Ja yritti niille käydä hyvin huonosti, vaan se yksi kentraali ei häikäillyt joutavata. Mikä sen nimi olikaan?"
"Se oli Gurko tai Skobeleff… Eikö panna lamppu-öljyä?"
"Niin, niin, kyllä se oli Kopele, niin, Kopele."
"Ottakaa, isäntä, ryyppy", ehdotteli puotilainen, kun kaupat näyttivät jäävän unohdukseen.
"Olisiko tuota, minä tässä arvelin kävellä toisissakin paikoissa."
"Olkaa hyvä ja ottakaa. Menette sitte puotikamariin, siellä on kauppamies itse. Kyllä meiltä saapi mitä tarvitsee."
Isäntä seurasi kehoitusta, kun oli antanut puotilaisen vähä houkutella.
Joutaa ne olla nöyränä, ajatteli isäntä; ison tynnörin saavatkin voita.
Eivätkö sillä voittane jo monta sataa.
Puotikammarissa kävi aika porina, kun isäntä yltyi puhumaan hevosistaan, ja kiihtyi sitä enemmän, kuta useammin kauppamies kallisti konjakkia lasiin. Vaan ei siitä konjakista paljon hyötyä ollut. Eivät sittenkään saaneet isännälle annetuksi yli määrättyjen ostoksien kuin yhden lamppuöljy-astian, ja sekin oli tarpeen kotona, vaikka ei Kaisa tuota ollut muistuttanut.
Yhden pullon otti hän karvasta, sitä varten ettei taipalella tule ikävä, jos sattuu pimeäkin saavuttamaan.