Puni oli hyvin hömpsäkkänä, kun pääsi takaisin päin. Hirnui aivan kuin ori, ajajalleen iloksi, joka oli yhtä innoissaan kotia tulosta.
"Nyt, nyt, Puni, pitäisi joutua … kylpy jättää, kylpy jättää. Kaisa siellä odottaa ja me niin pitkään oltiin. No Puni, kyllä kauroja on, ja kun päästään kotia, haetaan heti aitasta koko kappa kerrassaan… Kylpy jättää."
Puni teki parastaan, aivan kuin olisi ymmärtänyt isäntänsä lupaaman palkinnon.
Pimeä tapasi ennen kotia joutumista, vaan Puni osasi tulla kapeat syrjätietkin itsestään. Kuoppuroissa heilui kärrit, niin ettei isäntä joutanutkaan ohjaksista huolta pitämään kunhan vaan pysytteli kiini.
Jo kaukaa paistoi valkea tuvan ikkunasta. Puni hirnui hyvin pitkään, joka syksyisessä pimeässä yössä kärryn rytinän seassa kuului hirveän kammottavalta. Mutta isäntä ei peljännyt, ei ainakaan nyt, sillä viinan voimalla täytetty kurikka oli taskussa pelkoa estämässä.
"Hoi, Kalle!" huusi hän kartanolle ajettuaan. "Punia riisumaan ja hae kauroja eteen. Pitää nyt Punille antaa kauroja, se on niin hyvä hevonen, etten minä sitä anna, en mistään hinnasta… Joko olette kylpeneet?"
"Jo on kylvettynä", sanoi Kalle, joka vasta oli portailla tulossa.
"Voipas, perhana, kun ei jouduttu ennen! No, panehan kauroja Punille ja käske renkien tehdä hyvä ape. Tuo sitte tavarat huoneesen."
Kaisa oli vastaan ottamassa ja ohjasi kaupunkimiestä menemään kamariin, kun näki että se on vähän eri tuulella.
"No, elä sinä, mamma, pahastu, jos minä vähä noin viivyin … niin, viivyin minä ehkä, en tainnut kylvyille joutuakaan."