"Mitä sinä pölkyistä panit", mutisi isäntä. "On teillä pyhäpäivänä aikaa lämmittää pienemmilläkin puilla."
"Näkyypä nuo isotkin puut palavan niin pyhänä kuin arkenakin. Enkä minä muistanut sitä eroitusta, vaan jos niiksi tulee, niin pian ne ovat uunista lattialla", sanoi renki.
"Olkaat, kun on kerran uuniin pantu. Joko on lehmät laskettuna alanko-aituukseen?" kysyi hän Kaisalta.
"Laskemassa ovat parhaallaan", sanoi Kaisa.
Isännän mieleen oli nyt johtunut jokin sopiva työ.
"Jos te, pojat, menisitte ja katsoisitte, ettei lehmät pääse hyppimään laihopeltoon; siinä järvestä ylöspäin on aita vähän huononlaista. Menkää kumpikin ja ottakaa kirves mukaan."
Rengit lähtivät kamarista, ynseästi silmäillen kupeilleen ja kieli valmiiksi painettuna hampaita vasten lausumaan ulos tultua ässällä alkavaa sanaa.
Kaisa liikkui levottomana kahvipannunsa kanssa koko keskusteluajan ja sanoi renkien mentyä moittivasti:
"Sinä et ollenkaan maltitse itseäsi, vaikka on pestuun aika."
"Mitä se enää kuuluu, johan ne ovat lupautuneet ensi vuodeksi", sanoi isäntä.