Illan hämärtäessä tulivat miehet ja hengetöntä Punia veti toinen hevonen. Isäntä käveli jälestä ja ähki puhumatta mitään. Rengit ajoivat kuormansa kujaan, vaan isäntä meni tupaan.
"Missä se on se poika?" kysyi hän Kaisalta.
"Minä laitoin kylään," sanoi Kaisa.
"Mitä varten kylään?"
"Sitä varten, että sinun vihasi ennättää asettua."
"Vaan jos sinä valehtelet?"
"En valehtele," vakuutti Kaisa.
"Niin, vaan se olisi saapa selkäänsä, niin että tuntuisi", kiivastui isäntä ja pui nyrkkiä.
"Anna vasta, jos tarvitsee, ei se kuitenkaan olisi tavallista kuria, jota sinä nyt antaisit", sanoi Kaisa vakaasti. "Ja toisekseen", lisäsi hän, "etkö sinä huomaa, kenen syy tämä oikeastaan on? Oliko meidän maata lammin tuolla puolen, ja kuka käski sinne mennä?"
Isäntä herkesi ääneti ja lähti kävelemään. Kalle ei olisi tämän keskustelun aikana ääntänyt, vaikka sirkka olisi silmää kaivanut. Se häntä vaan peloitti, että jos isä sattuu käymään uunilla. Ei hän kuitenkaan sattunut, käveli vaan rauhattomana.