Niinpä kokousivat he kerrankin eräänä pyhä-iltana Syrjälän takapuolella olevalle kentälle viettämään iltaansa iloisesti. Olivatpa vielä hankkineet Patalan Pekan pelimannikseen, joka olikin ainoa soittoniekka Perukalla.
Patalan Pekka oli eräs vanhanpuoleinen poikamies, semmoinen vanhan kansan jörri, joita vieläkin joskus näkee. Hänellä ei ollut koskaan kiirettä, sillä hän ei ollut tottunut hätäilemään. Jos hän joskus aikoi jotakin tehdä, meni siinä aikoessa ja miettiessä aina hyvät aikoja ennenkuin alkuunkaan pääsi, mutta mitä hän kerran tekemään rupesi, sitä hän teki niin kauvan ja niin perinpohjin, ettei siitä tahtonut loppuakaan tulla.
Niinpä oli laita pelinkin kanssa. Tovin aikaa oli hän jo tuossa viuluansa tälläillyt; pimputellut kieliä ja väännellyt nastoja, eikä pelistä tullut sen valmiimpaa. Pojat alkoivat jo levottomasti katsella pelikin viulun tälläilemistä, mutta pelikki ei ollut siitä tietävinäänkään: rumputtelihan vaan viulunsa kieltä ja aina vähän päästä koetti rokallakin, eikö se jo olisi "tämmissään".—Ei se vielä ollut… Altti oli liijan alhaalla … sitä piti vääntää … mutta pikkuisen, ettei liijaksi menisi.
Jo alkoi olla Pekan viulu tällissään, ja vielä pikkuisen niin valssin tahtia alkoi hän irtaudella. Pojat valitsivat heti tyttönsä ja riensivät tanssimaan—mutta tuskin olivat kerenneet usiammasti kuin kerran ympäri pyörähtää kuin Pekka lopetti jo pelinsä. "Malttakaashan kun panen vähän hartsia rokaan että soipi paremmin," sanoi hän ja alkoi kaivella taskujansa.
"Eipä siitä kaivelemisesta taida loppua tullakaan," muistutti Tuomas, erään mökin poika, kun näki ettei Pekka etsittäväänsä löytänyt.
"Tosiaankin! Eiköhän se soisi voitelemattakin," kiirehtivät muutkin
"Ei vainkaan, Pekka, saa asiaa kiireellä pilata.—Tällätkäähän vaan viulunne täyteen reilaan, että lähteepi porakammat äänet," sanoi muuan pojista, joka haastatti tyttöjä ja katseli viekkaasti ympärilleen.
Pekka ei ollut poikain pakinoita kuulevinaankaan, kaivelihan vaan taskujaan, viulu toisessa kädessä.
"Eiköhän, pakana vie, jäänytkin kotia se hartsi palanen koskei häntä mistään löydy. Olinhan minä sen mukaan ottavinani, mutta jäiköhän se kumminkin… Kyllä sitä pitää lähteä hakemaan, sillä muutoin ei tule pelistä mitään," puheli Pekka ja aikoi lähteä sitä kotoansa hakemaan, johon oli matkaa noin parin virstan arvo.
"Älkäähän toki lähtekö yhtä hartsipalaista kotoanne asti hakemaan, siellähän menee koko ilta," huusi Tuomas Pekan jälkeen.