"Mikäpä tässä muukaan auttanee," sanoi Pekka ja pysähtyi.
"Miksei auta.—Pannaan pihkaa rokaan, sehän käypi hyvin hartsin asemesta," ehdoitti Tuomas.
"Kyllä kai se muuten, vaan on se kielille vähän hauskanlainen," myönteli Pekka.
"Älkää siitä huoliko, minä ostan uudet sijaan—ja toimeen nyt," sanoi
Tuomas kiirehtien.
"No se on eri asia, kun ostanet. Vaivaloiseksi tahtookin tuo kielien osto käydä, kun noita pelin ansioitakin tuntua niin vähän olevan," sanoi Pekka hyvillä mielin ja palasi takaisin.
"Juokse Teuvo Syrjälän tervahaudalta noutamassa vähän pihkaa, mutta juokse pian," sanoi Tuomas sitten eräälle pojalle, joka odottamasta toista käskyä lähti vaatimusta seuraamaan.
Pian olikin pelikki Pekan kädessä suuri harkko kesäistä, päivän paahtamaa pihkaa—vetelää kuin velliä—jota hän kiireelle siveli rokaansa. Ärt, ärt, panivat viulun kielet, kun Pekka niitä rokalla kosketteli. "Taisipa sitä tulla siihen roppakädellä", virkkoi Pekka sen huomattuaan ja pyyhki rokaansa housun lahkeeseen. Kun se toimi oli tehty, laittoi hän viulunsa leveämmän puolen leuvan alle, taivutteli sormiaan, painoi päänsä kallelleen ja pian alkoivat äsköisen valssin säveleet kaikua raikkaassa kesäilmassa. Kaikki, jotka vaan suinkin osasivat, riensivät nyt tanssimaan ja ne, jotka eivät osanneet, siirtyivät pelimannin viereen, jossa silmät tirrollaan katsoivat kuinka hänen sormensa kielten päällä hyppelivät ja jalka nurmista kenttää vasten tahtia polki. Hiki juoksi jo useamman tanssimiehen kasvoilta, täytyi vähän istahtaa ja nenäliinalla kasvojaan pyyhkiä, ettei karvas hiki silmiin ehtisi, joka niitä niin kovin karvasteli.
Kaikki olivat jo herenneet tanssimasta ja istuivat väsyneinä ja hikisinä nurmella. Pekka vaan veteli koko rokan pituudelta kiihkeätä valssia, silmät ummessa ja pää kallellaan, tuon tuostakin mukautellen itseänsä pelin tahtien mukaan. Ei hän välittänyt mitään siitä, tanssiko kukaan eli ei, eikä hän edes sitä nähnytkään, sillä kertaakaan ei hän silmiänsä ravauttanut, veteli vaan hartaasti, suu väärässä ja posket pullollansa.
"Pankaapa Pekka polkkaa", huusi Tuomas hänelle, jota tuo mahdoton valssin paljous alkoi jo kyllästyttää.
"Ei kun sotiisia", tahtoi toinen.