"Kukahan tuolta Syrjälästä päin tulee, jolla on kori käsivarrella", kysyi Kumpulan Eero Tuomaalta, viitaten kädellään sinne päin, josta tulija näkyi.
"En häntä oikein tänne asti tunne", sanoi Tuomas ja koetti katsella tulijaa.
"Hikliinihän tuo näkyy olevan. Minä hänen tunnen yhtä tarkkaan kuin sinunkin siihen", huudahti Rimalan Erkki.
"Sepähän näkyy olevan", myönsivät muutkin ja pyyhiskelivät kasvojaan, jotka vielä olivat hiestä märkänä.
Hikliiniksi kutsuttiin erästä vanhanpuoleista poikamiestä, joka kulki talosta taloon pikku-tavaraa kaupittelemassa, niinkuin: kampoja, piipun varsia, sikaareita ja minkä mitäkin semmoista. Aina oli hänellä päällä vanhat ja repaleiset vaaterievut, joita hän lienee pitänyt siksi, että herättäisi paremmin säälin tunnetta niissä ihmisissä, joitten kanssa hän oli tekemisissä, sillä pakosta ei hänelle repaleisten vaatteitten pito ollut, kun oli mahdottoman rikas! Ei hän millään muotoa olisi sitä suvainnut, että hänen rikkauksistaan puhuttiin, sillä hän koetti kaikin mokomin sitä salata. Ruokaa ei hänen milloinkaan nähty rahalla ostavan, pyytelemällä hän aina sitä hankki, tai vaihetteli kammoilla ja piipun varsilla, joita hän ahkerasti teki. Rahaa oli hänellä velkana useammissa Perukan mökeissä, vieläpä taloissakin, joitten koroista hän piti tarkan huolen, että ne tulivat päivän päälle maksetuiksi. Usein pitivät kylän poikaviikarit häntä narrinaan ja panivat hänelle nimenkin: "Rikas Pekka", josta hän oli heille kauhean vihainen, mutta mitäpä tepsi pojissa hänen vihansa,—sitähän he juuri halusivatkin.
Kun Hikliini oli tullut tanssipaikalle, alkoi hän heti tavaroitaan pojille kaupitella, jotka istuivat suuressa ympyrässä Pekan ympärillä.
"Yhä sitä vain Hikliinillä kauppatavaraa piisaa.—Eikö se jo ala loppua?" kysyi Pekka, silmäillen häntä, yli olkansa.
"Onhan tuota vielä ollut", vastasi Hikliini surkeasti.
"Ennen ne pankista rahat loppuu, ennenkuin Hikliiniltä", sanoi Tuomas koetteeksi, että mitä tuo tuosta pitää.
"Mitä?" kivahti Hikliini.