"Onko, se on hyvä. Vai on?" ja hän nauroi oikein sydämmestään ja koetti vielä enemmänkin.
Paakkaa värisytti oikein. Tuntui kuin itse paholainen olisi hahattanut. Sen tähden hän lähti pois kiireimmittäin, katumoissaan ja miettien miten pahan tekonsa palkitsisi.
* * * * *
Muutamia vuosia oli kulunut. Ketolan emäntä oli ruojilla ja Annareeta palveluksessa. Mutta Rimalan Erkki oli saanut mökin paikan, johon rakensi sievän rakennuksen ja raivasi peltomaata melkoisen alan. Niin sievään ja helposti se ei olisi käynyt, jollei Paakka olisi hänellä apuna ollut. Paakkapa se hommasikin enemmän kuin Erkki itse hyvällä innollaankaan ennätti.
Ja niin tuli muuan kevät ja kesä. Kauniina ja lupaavana rehoitti ruislaiho Erkkilän mökin vainiolla, ja muuan sarka ohraa. Harmajana paistoi tuolla palanen maata, vaan se oli hyvin muokattu ja saattoi odottaa siitä useampia tynnöriä potaattia. Lehmän kanttura ammoi mökin ympärillä. Ei se ammonut velkaista hintaansa,—velkana se oli: Paakka lainannut siihen rahat sillä ehdolla, että saa Erkki maksaa sitten kun jaksaa—vaan ammoi lehmä, niin ainakin Erkistä tuntui, ikävöidessään emäntää.
"Niin, niin!" tuumikin sille Erkki kun hänen työskennellessään pellolla lehmä tuli aidan taakse ammomaan ja ammoi kuin ei olisi sillä muuta ollut tehtävääkään. "Ikävähän se sinullakin on, vaan pian se tulee."
Juhannus tuli. Ja silloin kerääntyi Perukan nuoriso Erkkilän mökille häitä tanssimaan. Vähien varain mukaan vieraita kestittiin, vaan hyvällä sydämmellä tarjottu otetaan hyvällä vastaankin.
Patalan Pekka istui pöydän takana rahin nenällä ja pimputteli viulunsa kieliä.
"No annapas nyt Pekka tulla!" sanoi Erkki.
Pekka pimputteli kieliä, väänteli nastoja eikä siitä tahtonut tulla valmista. Levottomammin kuin koskaan ennen odottelivat pojat ja tytöt valmista, vaan hitaammin valmistui Pekankin viulu viritykseensä kuin ennen. Hänelle ei näyttänyt kelpaavan tappi millään syrjällä, piti vääntää edestakaisin. Sormillaan rumputteli ja rokalla vakuudeksi väliin koitteli. Kyllä teki tarkkaa nyt.