Satulamaakari Rahkosen vanhin poika Taavetti.
Kauvan on siitä kulunut aikaa, kun minä lähdin pois sieltä ja monenlaisia mutkia on ollut elämässäni ja naimatoinna olen vieläkin. En ole saanut tietoa pienintäkään kotikylästäni, aina siitä saakka kuin sieltä lähdin, niin että melkein alan jo erityisellä ikävällä muistella kotiseurakuntaani. Ne ajat ovat minulla mielessä usein, joina minä siellä asuin ja niitä vaikka elävästikin muistelen, on ne kuin katsoisin synkän sumun läpi. Minulla oli maailmassa yksi sisar ja hän joutui naimisiin rehellisen käsityöläisen, satulamaakari Rahkosen kanssa. Sieltä lähteissäni oli hänellä kuuden kuukauden vanha Taavetti niminen poika, joka oli ristitty minun kaimakseni ja siitä olen ollut hyvilläni elämän ikäni. Minä olen ollut kauvan aikaa knltasepän kisälli ja olen palvellut täällä Moskovassa yhdellä mestarilla jo alun kuudettatoista vuotta. Täällä Venäjällä pidetään myöskin raha arpajaisia pankeissa ja minäkin muiden mukana olen usein niihin uhrannut monta kymmentä ruplaa, mitään saamatta. Kerta päätin vahvasti, oikein sielusta ja mielestä, että kun nyt otan arvan, niin puoleksi panen voiton sisareni vanhimman pojan Taavetin kanssa ja sitten ostin setelin. Mutta kuka arvaa hämmästyksenä? Minä kun arpomisen jälkeen luin sanomalehteä, niin aivan oikein minä numeroineni olin voittanut kaksikymmentätuhatta ruplaa. En ole ollut juuri aivan houkka eläessäni, vaan häpeäkseni täytyy tunnustaa, että pastierasin asunnossani koko sitä seuraavan yön. Aamulla olin ensimmäinen mies pankissa kuulemassa, oliko unelmani silmän häiriötä vaiko perusteellista totta ja näytin seteliäni. Aivan oikeen, minulle työnnettiin tuo mainittu summa käteen! Minä pistin rahat takkini sisätaskuun ja menin ulos pankista, pastierasin hiukka kadulla ja mietin. Ja niin menin uudestaan pankkiin ja otin tämän vekselin, jonka tässä sinulle lähetän. Jos kuollut olet, niin lähettäköön kirkkoherra takaisin sen ynnä tiedon kanssa kuinka siellä eletään ja voidaan. Tämän kirjoitti omalla kädellään: Taavetti Hietaniemi.
Taavetti seisoi kuin puusta pudonneena; vähän ajan takaa hän viimein virkkoi: "Minä en ole halukas lahjoja saamaan!"
"Kyllä silloin saa ottaa, kun tuolla lailla tuleekin, se tapahtuu vaan muutamille miljoonista ihmisistä", sanoi rovasti.
Taavetti pisti remissin ja kirjeen taskuunsa ja kiitettyään rovastia alkoi astua kotiinsa.
"Mitä tämä oikeastaan kaikki merkitsee?" kyseli hän tallustellessaan omilta ajatuksiltansa ja niin hän saapui Pynnölään, jossa väki paraikaa söi päivällistä, Leena ja isäntäkin muiden mukana isossa tuvassa. Taavetti istahti myöskin sanaakaan lausumatta pöytään ja alkoi syödä.
"Mitä siellä pappilassa oli?" kysyi Leena uteliaana.
"No, eipä erikoisia, sain vaan kirjeen Moskovasta."
"Moskovasta! Kuka sieltä kirjoittaa?" kysyi isäntä ällistellen.
"Tunnetteko Taavetti Hietaniemen? hän se on."