— Älä riitele Herran kanssa, Hän kyllä itse tietää mitä varten Hän koettelee. Meidän sydämemme kovenisivat muuten niinkuin siannahka ja ottaisivat harjaksia, ellei juuri suru pakottaisi meitä pyytämään tulla Hänen kaltaisikseen, tulla Hänen kuvakseen. Jos vaimosi oli hyvä, niin sitä parempi hänelle itselleen siellä ylhäällä. Sinun ei ole tarvis rukoilla hänen puolestaan, hänen se on tehtävä sinun edestäsi. Hän on jo tehtävänsä maailmassa päättänyt, mutta sinä seisot vielä kiusauksille alttiina… Me olemme täällä vielä ikäänkuin eläimen muodossa. Jos hänellä olikin joitakin syntejä, niin Jumalan silmissä ne ylhäältä katsoen näyttävät tuollaisilta pieniltä, eikä Hän suuressa laupeudessaan tahdo niitäkään huomata. Jo on vuosi aikaa sanot?
— Niin. Ummelleen.
— Saatkin sitten olla iloinen.
— Kuinka niin?
— Sinua kohtasi suru — sinä olet tämän vuoden elänyt siveästi ja olet pysynyt rukouksissa. Ja Hänen valtaistuimensa tykönä on sinulla nyttemmin huolehtija. Emmehän tule ikuisesti täällä elämään, kaikki saamme jälleen yhtyä. Mutta sinä käytä itseäsi niin, että olisit mahdollinen tulemaan hänen rinnalleen, jottei teitä erotettaisi toisistanne, vaan että saisitte jatkaa elämäänne yhdessä tulevassa maailmassa.
— Minä lähetän joukollesi neljänneksen vasikkaa… Mutta sinun pitää useammin käydä täällä haastelemassa. Sinä majuri olet saanut korkeamman viisauden. Niitä ei ole monta korkeihinkaan virka-arvoihin kohonneissa, jotka niin taitaisivat hyvän puoleen…
— Olkoon niin. Kyllä ne meillä nyt tulevat iloisiksi. Ja iloiseksi tulee vaimosikin. Murhe, veliseni on kuin kaste. Sydän avautuu sille kuten kukka. Ja tuoksuaa… Surutta se pian kuivettuu. Huolitta me, veliseni, pian kaikki kivettyisimme, tulisimme kuin kuvapatsaat. Onni paaduttaa…
Kauvemmin minun ei ollut sopivaa viipyä. Läksin pois käsittämättä mitään siitä, mitä silmäini edessä tapahtui.
VII.
Mutta pian kaikki minulle selvisi. Läksin eräänä iltana muutaman ystäväni luo. Sinä päivänä oli hänellä vastaanotto, joten tiesin varmasti tapaavani hänet. Niin kävikin. Lähes vuosikauteen eivät olleet minua nähneet ja sentähden oli vastaanotto sitä sydämellisempi.