Joitakuita vuosia kului.
Minä matkustin pois, kauas pois lämpimäin sinimerten luo tuolla eteläisen kuuman taivaan alla, joka on puhdas ja kirkas kuin persialainen jalokivi. Kotiseudun harmaja arkielämä siirtyi taka-alalle ja sijaan astui vieraan elämän ja vieraan luonnon aikaansaama valoisa ja riemuisan juhlallinen mieliala. Hyvin pian unhotin sekä majuri Bobkovin että Olga Stepanovnan. Ei ollut nyt aikaa ajatella häntä. Tosin sain kerran eräältä ystävältäni kirjeen kautta tietoja hänestä, mutta uusien mielivaikutteiden keskellä en mielikuvituksessanikaan onnistunut loihtimaan eteeni hänen kalpeita pikku kasvojaan. Ne olivat ikäänkuin sulaneet Venäjän usvien kanssa yhteen, eikä niiden piirteitä enää käynyt erottaminen. Useammin muistui mieleeni Sila Sampsonovitsh, ja minä iloitsin sydämestäni, että hänen työnsä nyt oli huojentunut, sittenkun hyvät ihmiset olivat alkaneet omistaa entistä hellempää huolenpitoa hänen pienokaisilleen. Harvoin tarvitsikaan hänen enää turvautua kerjuusauvaan näitten ylläpitämiseksi. Mutta loppujen lopulta hänkin katosi jonnekin hämärään etäisyyteen, josta ei silmä erota mitään, miten tarkkaan sinne katsookin.
Käyskelin kerran huvikseni terasseilla Monte Carlossa. Oikealla näkyi ikäänkuin pohjattomassa sinessä Monacon mahtava, pitkälle mereen ulkoneva kallio kirkkaan puolipäivätaivaan kaartamana ja auringon sekä kukkivien appelsiini- ja sitruunalehtojen sulotuoksuja henkivän tuulosen hyväilemänä. Kuohuvat tyrskyt, joita silmin tuskin huomasi, heittivät hienon, valkoisen pitsiharsonsa karien yli Condaminen lähellä. Vasemmalla, Herra tiesi kuinka kaukana etäisyydessä, saattoi silmä erottaa Bordigheran valoisassa kajastuksessa, joka muodosti niin taiteellisen lopun tälle idylliselle, verrattoman ihanalle rantaseudulle. Ja tuolla tuon runollisen pikku sopukan toisella puolella näkyi kuni vahtisotureina alastomia keltaisia kallioita, joiden halkeilleita huippuja auringon tulikuumat säteet armotta paahtoivat. Eräällä noitten kallioitten ulkonemuksella riippui kuni kotkanpesä keskiaikainen Roquebrune ja toisella kohosi uhkaavan näköisenä keisari Augustuksen torni. Keskellä tätä heleäin emaljivärien suunnatonta paljoutta täytyi sittenkin leppyisesti katsella tuota tylkeän kirjavaa, rakennustaiteellisia koristuksia täyteen ahdettua ja sentähden vähemmin miellyttävän näköistä pelihuonetta. Pysähdyin rintakaiteiden luo ja nojausin niihin. Ja yhtäkkiä kuulin ihan läheltä tutun äänen sekä venäjänkielistä puhelua.
— Sinä soimaat minua ilman syyttä. Menetinhän kaikkiaan vain kaksituhatta frangia.
— Tänään kaksituhatta, eilen kaksituhatta, huomenna kaksituhatta… Kaikki omat rahasi olet menettänyt pelissä ja nyt käyt jo minun rahoihini käsiksi… Vierasta tietysti ei ole sääli…
Silmäsin tarkemmin puhelevia.
Epäilemättä oli se Leo Aleksandrovitsh, orvokkeja napinlävessä, kiiltävänä, loistavana — etten sanoisi lakeerattuna. Huolimatta äsken saamistaan peittelemättömistä nuhteista, näkyi hänen kasvoillaan autuas hymy, ja hän puristi ylenpalttisella hellyydellä seuralaisensa käsivartta. Tämä nainen, joka oli häntä silminnähtävästi vanhempi, oli inhottavan nyrpeä näöltään, jommoisia ainoastaan venakot tapaavat olla siinä iässä, jolloin he rupeavat maalaamaan kasvojaan. Muistin nyt että olin nähnyt häntä edellisenä päivänä "Promenade des Anglaisella" Nizzassa ja että jo silloin olin otaksunut häntä maalaisekseni, sillä hänessä oli heti pistänyt silmääni tuo "rauhattomasti ystävällinen katse" joka ulkomailla oleskeleville venäläisille on niin kuvaava, sekä pöyhkeilemisensä teeskennellyllä kielellä, jossa vilisi hienouksia, jommoisia eivät pariisilaisetkaan edes käytä. Mutta sillä kertaa oli hänen seuranansa muutamia noita selittämättömiä kansainvälisiä "chenapans"… Puolisonsa varalle oli hänellä ilmeisesti tähteenä vain elähtäneiden kasvojen happamuus ja tyytymätön, kähisevä närinä.
— Tekisi mieleni sanoa Georgelle, että hän panee tavaramme kokoon, jotta saisin viedä sinut pois täältä.
Leo Aleksandrovitsh tähysteli tarkkaavasti keltaisia patinoitaan ja haukotti.
— Minähän olen täällä vain sinun terveytesi vuoksi. Minusta sama vaikka heti matkustamme Pariisiin.