— Mitäs, sehän on mainiota!
— Mikä kaunis päivä tänään! Eikö totta? Katsokaas tuota taivasta: ihanhan sen läpi näkee paratiisin.
— Ah, näyttäkää minulle paratiisia!
— Ei, teille sitä ei näytetä.
— Miksi ei?
— Te olette syntinen. Pyytäkää ensin ansaita se.
— Tahdon koettaa mitä suurimmalla mielihyvällä.
Olimme tulleet jo vähän matkaa sivu Kesäpuiston, joka upeili kevään ensi vihannuudessa, kun Olga Stepanovna yhtäkkiä säpsähti, tarttui käsivarteeni ja kalpeni.
Edessämme, mutta toisella puolen katua näkyi Leo Aleksandrovitsh astelevan jonkun matkan päässä meistä.
Onneksi ei hän meitä huomannut. Hän näytti nyt vielä lakeeratummalta.