Poika miettimään. Ensin näkyi hänen olevan mahdoton uskoa sellaista ihmettä.
— Meillä Orefi setä lupasi jättää juomisen pois, kirjoittipa hän Johannes kastajan kuvalle oikean kuitinkin siitä. Mutta ei hän kumminkaan voinut olla juomatta. Ja niin pieksivät he häntä sitten kyläkuntahallituksessa niin julmasti…
Jonkun ajan perästä saapui luokseni konstaapeli poliisikonttorista.
— Asuuko tässä majuri Bobkov, hän kysyi, — joka on haltuunsa ottanut eksyksiin joutuneen pojan?
— Tässä asuu.
— Komissaarius on toimittanut lapselle sijan orpokodissa, teidän korkea vapaasukuisuutenne.
No, minä tuumin ja tuumin, katselin ympärilleni… ja äkkiä tuntui minusta, että jos lapsi otetaan minulta pois, niin minulle ei jää enää mitään, enemmän kuin madolle tyhjässä pähkinänkuoressa. Oikein rupesi pelottamaan. Olin jo ehtinyt tottua Grishkaan.
— Minä olenkin päättänyt, että pidän hänet itse.
— Siinä tapauksessa olkaa hyvä ja antakaa minulle kirjallinen sitoumus, vastasi konstaapeli.
Minä kirjoitin sitoumuksen. Ja niin alkoi meillä, Grishkalla ja minulla, hauska yhdyselämä.