— Mutta miten nuo toiset lapset ovat teille joutuneet?
— Eri tapauksien kautta. Toisen lapsen ottamiseen oli Ferghanan kaanikunta syynä.
— Te, majuri, puhutte pelkästään arvoituksien kautta… Mitä kaanikunnalla on sen asian kanssa tekemistä?
— Saattepa kuulla mitä kaikkea tässä maailmassa saattaa tapahtua.
XI.
Oli eräs luutnantti Krutojar-Sladetski. Hän oli rakkaudesta mennyt naimisiin ja asui silloin täällä Pietarissa. Mutta ennen pitkää huomasi hän että oli mahdotonta tulla toimeen kolmenkymmenenviiden ruplan kuukausipalkalla täällä. Hänen nuori rouvansa halusi sitäpaitsi joskus vähän herkutella, ja syntihän olisi ollut sitä kieltää. Luutnantti tuumaili sinne tänne ja vihdoin sai luvattu kaksinkertainen palkka hänet houkutelluksi hakemaan siirtoa Turkestaniin. Niin sanoi hän vaimolleen — tämä oli sivistynyt nainen, osasi ulkoa joukon ranskalaisia värsyjä ja pianolla soittaa kaikellaisia helppoja tansseja ja oli lukenut erään kenraalin rouvan johdolla — niin hän sanoi vaimolleen: "jää sinä tänne niin kauaksi, kuin minä saan järjestetyksi meille asunnon siellä; ja sitten, kun kaikki on valmiina, niin minä kirjoitan ja sinä tulet perästä." Luutnantti vuokrasi hänelle huoneen seinätysten minun asuntoni kanssa. Siinä hän usein istui ja tuumaili, millaiset huonekalut miehensä ostaa ja mimmoisen pienen talon hän vuokraa heille asunnoksi. Rouva tahtoi että siinä välttämättömästi tuli olla vähäinen pihamaa sekä puutarha — plataaneja, kirsikka- ja persikkapuita, aurinkoa ja sen semmoista. Keväällä kaikki seisoisi täydessä kukassa, niin ettei paratiisissa olisi parempi olla. No niin, hänen naapuruutensa oli minulle erittäin hyvään tarpeeseen. Ulos mennessäni pyysin usein että hän pitäisi silmällä Grishkaa, ja hän oli aina siihen suostuvainen ja ylimalkain hyvin avulias. Hänellä oli tapana pestä pojan kasvot hienolla saippualla ja paikata hänen housujaan. Tahi luki hän jotakin satua pojalle. Hänen luutnanttinsa oli jättänyt hänet… te tiedätte, kuten perhe-elämässä on tavallista — perillisen toivoon. Ja tämä teki, että hän silloin erityisellä rakkaudella oli kiintynyt lapsiin. Matkalle lähtemistä ei hänen siihen aikaan ollut ajatteleminenkaan. Kunpa kotonaankin olisi onnellisesti voinut täyttää luonnonlain. Kerran kun hän oli saanut kirjeen mieheltään, tuli hän luokseni ja kertoi: mieheni kirjoittaa, että pihamaassamme kasvaa viikunapuu — "indshir", joksi sitä siellä nimitetään — sekä silkkiäispuita. Ja hän vain toivoi ja uneksi päästä sinne, noiden "indshirien" luo niin pian kuin mahdollista. Mutta silloin juuri sattui, kuin jos itse paholainen olisi veivannut, että Skobelev saapui sinne kukistamaan Ferghanan. Hän kokosi heti luokseen joukkoja Turkestanista ja niiden muassa — luutnantti Krutojarin. Vaimon ja kirsikkapensasten sijasta suoraa tietä tappotanterelle. Jos hän olisi kaatunut edes taistelussa, olisi leski ainakin saanut lahjapalkinnon tahi korotetun eläkkeen miehen urhoollisuuden tähden, mutta hän kuoli aivan yksinkertaisesti punatautiin eräässä lasaretissa. Vaimo oli juuri tähän aikaan synnyttänyt lapsensa. Kaksi kuukautta pidimme kuolintapauksen häneltä salassa. Maito olisi muuten helposti saattanut nousta hänelle päähän. Jonkun ajan perästä meni hän itse meidän tietämättämme esikuntaan. Niin ja niin, haluaisin saada tietoa luutnantti Kjutojar-Sladetskista, sukulaiset ovat huolissaan, kahteen kuukauteen ei ole mitään kuulunut. Virkamies otti selvän asiasta ja lausui sitte aivan levollisesti: hän on kuollut, jo kolmatta kuukautta takaperin. Romaus, ja siinä makasi onneton lattialla. Hän tuotiin sitten meille kotiin, jossa hän virkosi jälleen, mutta siitä päivin oli hänen terveytensä ainaiseksi murrettu. Usein istui hän katsellen ikkunasta ulos, mutta hänen silmänsä eivät nähneet mitään. Aamuin sekä illoin makasi hän sängyssään itkien. Talouskapineistaan täytyi hänen myydä yhtä ja toista hankkiakseen itselleen elatusta. Tilapäinen raha-apu hänelle myönnettiin, mutta muutamien kuukausien kuluttua oli sekin lopussa. Silloin kääntyi hän sukulaisten ja sen kenraalinrouvan puoleen, jonka johdolla hän ennen oli lukenut. Mutta viimeksimainittu, joka jo oli ottanut toisen kasvatustyttären itselleen, sanoi: sinä olet jo lentänyt ulos pesästä, katso nyt itse eteesi. Sen jälkeen pantiin hänen hyväkseen pikkanen rahankeräys toimeen. Parisen vuotta hän sillä tavoin elää kitkutti, mutta kuoli sitten kolmantena. Hautajaisten jälkeen kysyi Grishka minulta:
— Mitä me nyt teemme Senjkan kanssa, setä?
— Minkä Senjkan?
— Sen, joka nyt on jäänyt yksin.
— Mitä me voimme tehdä? Kyllä kai Jumala auttaa häntä löytämään majapaikan jostakin.