— En minäkään kerrallaan sitä alkanut, vastaa ukko. — Aluksi otin yhden, sitten toisen. Toivoin tulevani toimeen eläkkeelläni ja puhtaaksi kirjoittamisella. Mutta sitten niitä pesumuijan alotteesta keräytyi koko liuta. Eihän heitä voinut kadullekaan heittää.
— Miksi te niin aikaisin luovuitte virastanne?
— Minut pakotettiin.
— Minkä tähden?
— Rehellisyyden tähden.
— Kuinka?
Nyt kertoi hän kaikki kenraalille, joka siitä sai aihetta makeaan nauruun.
— Niin no, siihen aikaan te taisitte olla mahdoton palvelemaan siinä virastossa… Minä tunnen entisen päällikkönne, olenpa ystävällisissä väleissäkin hänen kanssaan. Minä otan asiasta selon, ja saatte olla varma siitä, että jos kertomuksenne havaitaan todeksi, niin tulee Senjka otettavaksi kadettikouluun. Mutta jättäkää hänet kaikissa tapauksissa nyt tänne. On hyvä että hän tottuu toisellaiseen seuraan.
Ja sillä tavoin pääsi Senjka sitten kadettikouluun. Hän on hyvä poika. Käy välisti tervehtimässä meitä ja leikkii toisten lapsiemme kanssa pitämättä itseään liian hyvänä siihen. Hän rakastaa majuria kuni isää. Mutta tiedättekö, mitä tuo kenraali sitten teki? Ei sillä hyvä, että, hän valmisti pojalle pääsyn sotakouluun, hän hankki myös majurille kolmensadan ruplan vuotuisen apurahan ja keräsi sitä paitsi tuttaviensa joukossa tuhannen ruplaa. Me saatoimme silloin hankkia uudet puvut kaikille lapsille järjestään. Mutta ensinnä oli hän kokonaan säikähyttää. Kaikki ihmisethän ovat hyviä… Tulee vain tietää, miten sydämen ovea on kolkutettava, jotta se aukeaisi. Sellaista on elämämme nyt.
Taasen tuli tyttö, jolla oli nuo hämmästystä osottavat silmät.