— No mutta, jos esimerkiksi saisit rautapollikalla nenääsi.
— Rautapollikalla?
— Niin, pommin.
— Sitä nyt kaikista vähimmin maksaisi säikähtyä.
— Sinut ammuttaisiin kuoliaaksi… Ei veli Senjka, paljon parempi on veistellä puuta, olla nikkarina. Kaikilla on siitä hyötyä, ei kelläkään vahinkoa. Nikkari Smukin sanoo, että meidän ammattimme on pyhää, Joosefkin oli puuseppä.
Jotkut pojista pantiin vielä sen jälkeen käsityökouluun.
Muutaman päivän perästä katosi punaposkinen Serjosha ilman että kukaan tiesi, mihin hän oli joutunut, ja palasi vasta myöhään illalla, jolloin otsatukkansa sojotti ilmassa niin omituisen juhlallisesti, ja hänen kasvoillaan oli ilme, jota ei kenkään ennen ollut niissä huomannut.
— Missä olet ollut, Sergei?
— Mikäs tämä on! sanoi hän leväyttäen auki sormensa ja pani pöydälle kaksi viiden kopekan rahaa, jotka oikein höyrysivät — niin kovasti oli hän puristanut niitä pienen, hikisen nyrkkinsä sisässä.
— Mistä olet ne saanut? kysyi Olga Stepanovna levottomasti.