Yö. Kuutamo. Palmumetsikkö. Tie, jonka poikki on rakennettu matala varustus. Vallin harjalla Himalatan tasavallan lippu. Takana ampumahauta. Hannu ja Karl Flöjberg varustuksen suojassa.
FLÖJBERG, alakuloisena.
Me kuolemme kai, Hannu, tänä yönä?
HANNU.
Kai? Tietty että kuolemme.
FLÖJBERG. Niin, niin, se kuolema, se sotilaan on työnä.
HANNU. Ja tappelu — siin' eikö riittämiin! Jos peloittaa, niin ota koipes niskaan, ma yksikseinkin ensi hätään viskaan nuo punanaamat juuttaat takaisin.
FLÖJBERG. Sa tunnet huonosti Karl Flöjbergin, jos luulet, että säästäin omaa nahkaa hän käpäliinsä turvais päätäpahkaa. Mut mieli kummaks käy — se totta on —, näin omain peijaistemme pitohon kun tulimme.
HANNU.
Sst! Silmät auki nyt!
Tuoll' eikö jotain juuri välkkynyt?
FLÖJBERG.
Tuo tuollako? Vain latva liaanin.
Mut sanos, Hannu, mulle kuitenkin,
mit ajatteletkaan näin kuoloon mennen?
HANNU. Ma? Että testamentti sitä ennen kai tehtävä ois. Niinpä kuulillamme sen vihollisen selkään kirjoitamme ja viime luotimme sen sinetöi.
FLÖJBERG. Sun eikö mieles mitään ikävöi ja muistele ja kaipaa?