Sun tietäs maailmalla tunne en ja oudot ovat sulle minun tieni. Sa seuralainen kevätkylmien, sua usein muistan, sisilisko pieni!
7
Olit tuskasta väristen herännyt, syön.
Sinikellot soittivat halki yön:
Tänä yönä kuolema maita käy,
ei missään pelastusta näy.
Ja ne soittivat suuressa hädässään:
me emme nää huomenta yksikään!
Ulos keskelle ketojen kiiruhdin:
näin hallan työn jo valmihin.
Ah, tiesinhän: kesät katoo pois,
mut näin varhain, näin varhain en uskonut ois!
Vaan sen jälkeen niin usein oot kuullut sa, syön
sinikellojen soittavan halki yön!
8
Sa outo kauhu, kusta mun luoksein tulitkin, yön hämähäkki musta, kun unta odotin!
Sun seittis seiniin kulkee
ja lakeen, lattiaan,
se minut ottaa, sulkee
ja pitää vallassaan.