SONETTI SUOMENKIELESTÄ
Kuin tumma humu havahtuvain puiden — niin oot vielä aamuntuore koko olennolta, kuin heräjävä honka, kastepisar jolta viel' on, kuin kyynel, jäänyt havuin neulasiin.
Yö hiipii ääntiöides immyt-unelmiin, mut kerakkees saa voiman itse auringolta, kun voiton usko, ylin lahja kohtalolta, kuin soturit ne pukenut on pantsariin.
Oi isäin suomenkieli, pyhä papitar, jonk' kaino, kaunis neitsyys vielä peitettynä on oudon-pitkäin laatusanain laskoksiin:
Petrarca, Dante, Shakespeare, itse Runotar sun uinuu nuoreen povehesi kätkettynä ja sanais salaperäisehen musiikkiin!
MERIKOSKI
(Oulun koulujen 300-vuotisjuhlaan.)
Merikoski, Kainuun poika, suonissaan korven kylmän, mykän veren kantain ikuisuuteen, mereen matkallaan laulaa vasta yli Oulun rantain.
Nuori ei hän enää, Sotkamoon
kauas nuoruutensa muistot johtaa,
miehuutensa Pyhän kuohukkoon,
vanhuutensa vasta meren kohtaa.
Edessänsä meren ikuisuus,
takanansa pitkät päivätyönsä:
siitä laulun voima aina uus,
siks niin aavistavat päiväns', yönsä.