Maila Talvio, joka jo vuosia sitten on kääntänyt pari nidettä Andersenin satuja, on tehnyt palveluksen suomenkieliselle nuorisolle toimittaessaan kielellemme suuren saturunoilijan elämäkerran. Seuraten pääasiassa runoilijan omaa muistelmateosta on tekijä eepillisellä proosatyylillään esittänyt pääkohdat Andersenin elämänvaiheista, viipyen varsinkin niissä piirteissä, jotka valaisevat sadunkertojan persoonallisuutta. Laajan ja rikkaan elämäkerrallisen ainehiston on tekijä voinut keskittää noin puoleentoista sataan sivuun ilman että Andersenin muistelmateoksesta nähdäkseni on mennyt hukkaan juuri muuta oleellista kuin sen monet ikävät ja yksityiskohtaiset kertomukset ikävistä matkoista postivaunuissa, passirettelöistä ja tilapäisistä tuttavuuksista. Lempeänä, naivina, avoimena ja lapsenomaisena tulee suuri saturunoilija meitä vastaan tämänkin kirjan sivuilla, miellyttävänä ja herkkäuskoisena, muodostaen monessa suhteessa jyrkän vastakohdan aikamme tavalliselle ihmistyypille. Hän on vieras omassa vuosisadassaankin ja omassa ympäristössään, hänessä on jotain ajatonta, niinkuin kaikissa suurissa runoilijoissa. Sentähden tuntuu hän meistä usein ikäänkuin vanhoilliselta alituisine kehoituksineen: ole aina tyytyväinen!
Vasta noin kaksi viidettäosaa Andersenin satutuotannosta on käännetty suomenkielelle. Mikäli olemme kuulleet, on m.m. Suomalaisen Kirjallisuuden Edistämisrahasto ryhtynyt toimenpiteisiin Andersenin koko saturunouden kääntämiseksi kielellemme. Tätä toimenpidettä on tervehdittävä ilolla. Toivottavasti on Maila Talvion elämäkertajulkaisukin omiaan hankkimaan Andersenille yhä uusia ystäviä. Näitä ystäviä ei ole välttämättä tarvis etsiä lasten keskuudesta — sillä totisesti huonosti olisi meidän kaikkien laita, jollemme joskus tuntisi olevamme kyllin lapsia nauttiaksemme Andersenin runoudesta.
MAILA TALVIO:
Kultainen lyyra.
Maila Talvio on varustanut uuden kirjansa kaksinkertaisilla ala-otsakkeilla: "Katkelmia naisylioppilaan elämästä" ja "Tendenssiromaani". Edellisestä voinemme tehdä sen johtopäätöksen, että kirjaa ei ole ensi sijassa arvosteltava yhtenäisenä romaanina, jälkimäisestä sen, että kirjan tarkoitus tähtää ulkopuolelle tavallisen kaunokirjallisuuden puitteiden.
Kirjan luettua jääkin mieleen vaikutelma ikäänkuin olisi kuullut puheen, havainnollisella ja kirkkaalla, usein loistavalla mielikuvituksella elävöitetyn puheen. Tämä näennäisesti, yksityiskohdissaan, oikullinen, mutta aatteelliselta rakenteeltaan kiinteä teos on päämäärästään tietoista, suoraviivaista probleemirunoutta, mutta tämän "tendenssiromaanin" keinotekoisilla puistikkokäytävillä tapaamme mielikuvituksen luonnonkukkia. Me melkein unohdamme kirjaa lukiessa, että se kohtalo, joka teoksessa kuvataan, on ajateltu tyypilliseksi, edustavaksi läpileikkaukseksi eräästä yhteiskuntailmiöstä ja tapaus saa mielenkiintoa myöskin yksityisenä traagillisena ihmiselämänä. Romaanin aatteellinen tarkoitusperäisyys ja vapaa mielikuva-aines ovat kasvaneet elimelliseksi kokonaisuudeksi: kuvitus ja teksti, pääaihe ja säestys täyttävät ja täydentävät toisensa.
"Kultaisessa lyyrassa" on meidän feminiinisen kulttuurimme ylpeys ja kukka, suomalainen naisylioppilas, saanut kuvauksensa. Mutta silti ei kirja ole mikään ylioppilasromaani sanan tavallisessa mielessä, vaan kaunokirjallisesi kuvitettu keskustelu, mieskohtainen selvittely eräästä sivistyselämämme tämänpäiväisestä kysymyksestä.
Niin olemmekin jo kajonneet kirjan probleemiin, tendenssiin. Päästäksemme siihen lujemmin käsiksi on meidän kosketeltava eräitä aatteellisia solmukohtia tässä romaanissa.
Helmi Ranta, talollisen tytär, viettää ensimäistä ylioppilaskesäänsä, mutta hänen vaakansa horjuu vielä maalaisemännän kutsumuksen ja korkeamman opintien välillä. Naapurin nuori isäntä Heikki, lapsuuden ystävä, elää yhä toivossa, eikä Helmikään ole vielä tehnyt selväksi itsellensä, valitseeko hän Heikin vai sen toistaiseksi tuntemattoman maailman, johon hänen ylioppilaslyyransa avaa hänelle pääsyn. Silloin tapahtuu jotakin, joka ratkaisee asian. Ylimaan osakunta tulee kesäretkellään Helmi Rannan kotipitäjään ja vierailee myöskin, etupäässä Helmin toimeliaan ja kunnianhimoisen isoäidin alotteesta, Rannassa. Ylioppilaat tuovat mukanaan tuulahduksen huolettomasta vapaudestaan, Helsingin harrastuksista, kirjallisista keskusteluista kahviloissa ja ruokapaikoissa, osakunnan iloisesta toverielämästä, kaikista "suuren maailman" monikirjavista huvitus- ja kehitysmahdollisuuksista, joilla etäältä, välimatkan päästä katsoen on monikertainen loisto ja viehätys. Maaelämän arki Heikin rinnalla tuntuu harmaalta ja ilottomalta verrattuna kaikkeen siihen, minkä yliopisto ja pääkaupunki voivat tarjota. Niin valitsee Helmi Helsingin.
Helsingissä tulee maalaistyttö keskelle huvittelevaa, estetisoivaa toveri-elämää, joka kukoistaa "Alma Materin liepeillä". Varsinkin ovat eräänlaiset keveät kirjalliset askartelut korkeassa kurssissa siinä ahtaammassa toveripiirissä, jonka vaikutuksen alaiseksi Helmi joutuu. Uusi ympäristö ottaa vähitellen Helmin valtaansa, hänen luonnolliset vaistonsa tylsistyvät ja tukahtuvat eikä hän huomaa keinotekoisuutta ja onttoutta uusien ystäviensä dilettanttisissa harrastuksissa. Piirin johtavana sieluna on esteetikko Ruudi Winkler, mutta ehkä juhlituin ja leimaa-antavin henkilö on kirjailija Tauno Nuotio, jonka maine perustuu eräihin vertauskuvallisiin näytelmätekeleihin, joiden symboliikan sekavuus ja älyllinen mielettömyys ei ole esteenä laakerien niittämiseen eikä innostuneiden juhlien viettoon ensi-iltain jälkeen. Kuitenkaan ei Tauno Nuotio, jonka päästä narrinmyssy ei ole kaukana, tule Helmin kohtaloksi, vaan Ruudi Winkler, helsinkiläis-esteetikko, joka todella edustaa hienompaa ja älyllisempää henkistä tasoa. Helmi on nykyajan nainen myöskin siinä mielessä, ettei häneltäkään puutu kaikkia kirjallisia "taipumuksia" ja tämä seikka ynnä lisäksi ja pääasiassa Helmin maalainen tuoreus ja naisellinen viehätyskyky muodostavat luonnollisen sillan Ruudin ja Helmin välille. Ruudi on nimittäin ylioppilasmaailman Don Juan ja nauttii sellaisena mainetta naisten joukossa. Helmin hän hurmaa älyllisellä ylemmyydellään ja hienostuksellaan. Tässä suhteessa tai oikeammin kosketuksessa hiukan turmeltuneen ja onton, vaikka älyllisesti kehittyneen kaupunki- ja ylioppilastyypin ja välittömän ja herkkäuskoisen maalaistytön välillä piilee tragiikan itu.