On kuin sielu sulaen yhtyis kulkuhunne, virran kera vieris pois, kysymättä kunne…
HYÖKYAALTO
Sinä hyöky hurja ja vaahtopää, lyöt kohden sa louhikoita, et koskaan taistosta lepoon jää, sa vaikka et mitään voita.
On louhikko harmaatakiveä,
se on sun surmasi kerta,
et murtaa voi sa sen kylkeä,
se ylväänä uhmaa merta.
Sinä hyöky, mi hurjana rynnistät ja kuolet kiviä vasten, sinä ymmärrät, sinä ymmärrät elonleikkiä ihmislasten.
SYYSSONETTI
Nyt sumu harmaa nousee korven soissa, se seudun vaippahansa verhoaa, on kaikki kelmeätä, harmajaa ja päivä on jo kauan piillyt poissa.
Nyt sydän värjyy syksyn unelmoissa, nyt kaikki kuolemasta muistuttaa, se maille mahtiansa julistaa nyt synkän syksyn voittolauleloissa.
Nyt tunnen mit' en tuntenut ma ennen: sun oma suvesikin aikain mennen se katoo, katoo eikä palaja,
sun nuoret tuntehesi tuhkaks palaa ja varkaan askelin hän saapuu salaa yön, syksyn herra, harmaa kuolema.