YKSIN
Taivas välkkyväisin jalokivin omaa ylhäisyyttään vartioi. Loiste väsyneiden lyhtyin rivin valaista ei sieluani voi.
Syvään tunne, pohjaan asti tunne katkeruutta kovaa kohtalon, katso herkeemättä yöhön, kunne korkein totuus kätkettynä on!
JO SAMMUU VALOT YÖHÖN LÄHESTYVÄÄN —
Jo sammuu valot yöhön lähestyvään, mun katsoin huoneheni ikkunasta näin iltaan tähtikirkkaaseen ja syvään, ens kertaa kuin sen näkisin ma vasta.
Niin ihmeen ääneti ja yksitellen
yön taivahalla harhaa tähtein sarjat,
kuin iäisyyden unta odotellen
yön helmass' uinuu kattoin tummat harjat.
Mun orpo sieluni, oi suuri hetki:
nyt ihmiskohtaloista lyödään arvat!
Mun orpo sieluni, sun elos retki
on yksinäisyys, jonka sai vain harvat,
on yksinäisyys, jonka hiljaisuutta yö iankaikkinen jo syleileepi, on yksinäisyys, jonka ihanuutta ja tuskaa tuntosi sun vapiseepi.
KESKIYÖN KAUPUNKI
On autioina kadut keskiyön. Nyt lepää aika, päivän työt ja tavat, niin oudot äänet yössä kumajavat, kun kengänkoroin katukiviin lyön.