Elämännautinnot tässä "pikku Parisissa" eivät ole kovin monet, mutta sensijaan valitut ja hartaalla mielellä vastaanotetut. Sellaisia ovat raittiusseura "Toivon kilven" kesäiset huviretket, elävien kuvien teatteri ja miss Dassyn esiintyminen kyyhkyskuningattarena vierailevassa "cirkus Sveciassa". Runoilija ei tarvitse aivan monta sanaa antaakseen meille havainnollisen kuvan siitä ympäristöstä, jossa miss Dassy suorittaa ihastuttavan ohjelmanumeronsa:
Rödklädda stalldrängar ivriga streta, de svettas, arbeta, ty tiden är sen. Släpa en ståltråd och hammare leta, så blanka och heta i lampornas sken. Blek direktören, med gnistrande ringar, ridspöt i handen helt orolig svingar. Säger så värdig: "Alt er no fertig…" Rödklädda drängar försvinna med fart. Allt er no klart, allt er no klart.
Fridan ja hänen ihailijansa keskustelut koskettelevat usein maailmanarvoituksen suuria kysymyksiä. Jonakin kesäyönä, istuessaan yhdessä puistikon penkillä, antavat he ajatustensa liidellä m.m. Marsin kanavien varsille. Oppaana tällä retkellä on "Familjejournalin" enemmän ehkä värikäs kuin ankaran tieteellinen esitys, jonka Fridan ihailija on lukenut ja jota hän myös itse synnynnäisellä mielikuvituksellaan osaa elävöittää:
Just i denna stund, när blåsten sakta fläktar
uti hattens flor — just den minut, som går,
kanske vid kanalen där en mö försmäktar
av en kärlek, gjord av samma slag som vår.
Kanske hennes stämma tunn och sällsam ljuder,
kanske att en kyss hon får i kvällen still…
"Tror du utav samma sort som Jorden bjuder?"…
Möjligt, denna sed hör Universum till!
"Kolmen muskettisoturin" lukeminen antaa aiheen romanttiseen kuvitelmaan Richelieu'n päivistä kuutamossa välkkyvine tikareineen ja seinäverhoihin kätkettyine salaovineen ja toinen ranskalainen romaani panee kauppa-apulaisen sommittelemaan Fridan kuultavaksi kokonaisen pienen mieltäylentävän kertomuksen, missä kertoja itse näyttelee rohkean ja jalomielisen sankarin osaa. Vilkasta ja rikasta mielikuvitusta osoittaa Fridan ihailija niinikään, kun he kävelyretkellään löytävät hevosenkengän, onnen enteen. Hän näkee heidän jo istuvan tulevassa kodissaan, minkä hän mielikuvituksessaan varustaa kaikilla niillä suurilla ja pienillä esineillä, jotka ovat omiaan säestämään onnellista perhe-idylliä, aina gramofoonin välkkyvään torveen saakka, mistä Caruson tenori heittää ilmoille "helmiä ja kultaa". Fridan ihailijalta ei nimittäin puutu myöskään musikaalisia taipumuksia, vaan saa hän päinvastoin itsekin lauluäänensä ynnä siveellisesti moitteettoman elämänvaelluksensa perusteella sen suuren kunnian, että hänet otetaan lauluseura "Veljessävelten" jäseneksi, tuon mustapukuisen valiojoukon, joka rätisevine paidanrintoineen ja aina täytettyine punssilaseineen nauttii "pikku Parisissa" yleistä arvonantoa.
Laulukuoron jäsenyyden mukana tulee kauppa-apulaiseemme jotakin anakreontista ja juhlallista ja hän kääntää selkänsä "Toivon kilven" elämääkieltäville ihanteille. Mutta huolimatta niistä elämäniloisista kielistä, jotka hän tällöin liittää lyyraansa, soi siitä kuitenkin syvemmällä se vakavuus, mikä muodostaa hänen pohjoismaisen luonteensa pohjavärin. Ja keskellä kaikkia elämänsä suuria ja pieniä iloja kuvittelee hän kuolinhetkeään:
Ja, du kommer till slut, bleka dödens minut, då med granris min port blir prydd, då min fönstergardin utav blommig satin blir på mitten ihopsydd, då min hand har en ros i förvar, om vars doft ingen aning jag har. Ja, du kommer till slut, bleka Dödens minut, då jag vilar så gömd och skydd. —
Birger Sjöbergin kokoelma, josta ylläolevat otteet antanevat jonkin käsityksen, ei kiinnitä mieltä yksinomaan lyyrillisenä tuotteena vaan myöskin siihen sisältyvän ihmiskuvauksen puolesta. Kirjansa nimettömässä päähenkilössä on Sjöberg luonut uuden tyypin, joka ei tietääkseni muistuta mitään edeltäjäänsä Ruotsin runoudessa, niin paljon kuin sille voikin löytää kirjallisia vertauskohtia. Fridan kuva on sensijaan värittömämpi ja ylimalkaisempi. Muutamissa kuvauksissa pikkukaupungin elämästö on taas kuin henkäys todellisesta, vielä kirjoittamattomasta eepoksesta.
Mikä arvo on annettava Sjöbergin lauluille lyyrillisinä tuotteina? Nähdäkseni olisi väärin rinnastaa niitä parhaan kanssa, mitä Ruotsin lyriikan suurimmat ovat tuottaneet, mestarit, joista vielä Heidenstam ja Karlfelt ovat elossa ja joiden rinnalla Anders Österling nuoremman polven edustajana vaatii itselleen huomattavan sijan. Persoonallisen lyriikan hienoimmat ja ylevimmät äänet puuttuvat Sjöbergin realistisesta, maalailevasta runoudesta. Hänen säetekniikastaan, jonka puutteita laulu-esityksessä runoilijan omatekoiset sävelmät luonnollisesti ovat omiaan peittämään, kaipaa myös usein taiteellista hienostusta. Niinikään haluaisin sanoa, että ne proosaselitykset, joita tekijä on katsonut tarpeelliseksi liittää runotekstiinsä, eivät kohota kirjan taiteellista kokonaisvaikutusta, sitä vähemmän, kun runot ilmankin tekijän selityksiä ovat täysin ymmärrettävät. Mutta joskaan ei tahdo joka suhteessa yhtyä ruotsalaisten arvostelijain kaikkein kiittävimpiin lausuntoihin, niin on mielestäni joka tapauksessa myönnettävä, että Birger Sjöberg on kokoelmallaan hankkinut itselleen nimen, joka ansaitsee tulla tunnetuksi myöskin Pohjanlahden tälläpuolen. Hänen äänensä erottautuu joukosta, hänen tulevaa kehitystään on syytä seurata.