— Eedla kävisi siellä meillä kevätkalaa maistamassa jonakin päivänä, virkkoi Iisakki lähtien menemään. Vielä lähdettyään hän vilkaisi Eedlaa, joka siellä puuhaili vieraista välittämättä.
— Pahus, kun tuota Edlaa en ole ennemmin huomannut, pahoitteli Iisakki. Siinähän se on emäntä Mikkolaan, mitä sitä sen kauempaa… Kun nyt vaan ei ehtisi joku toinen ennen minua.
Sitä ajatellessa tuli Iisakin käynti kiireisemmäksi ja povessa tuntui semmoinen outo, hiljainen kaikerrus.
Se asia täytyy ottaa käsille nyt aivan heti. Se on tärkeämpi kuin osuuskauppa-asia ja kaikki muut kaiken maailman asiat yhteensä.
IV.
Rietula puuhaili myöskin lähtöä osuuskauppakokoukseen. Ylä-Rietulan isäntä oli ennenkin osottautunut äkäpäiseksi ja kiivaaksi mieheksi, mutta nyt oli osuuskauppa-asia saanut hänet aivan raivostumaan. Nytkin karjui hän piioille ja rengeille, ja vanha emännöitsijä Kustaavakin sai jo ukon mielenpurkauksista osansa.
Rietula oli lautamies ja, kuten sanottu, arka arvostaan myöskin ulkoasuun nähden. Muutteli nytkin toista paitaa ylleen ja sotkeutui jotenkuten paitaansa. Kustaavalta pääsi salaa pieni naurunhytkähdys, mutta isäntä kuuli sen.
— Mitä sinä, akka, hirnut siinä! Lapa tiehes!
Pörröinen tukka ja vihasta pyörivät silmät näkyivät paita-aukosta. Renki-Villekin alkoi hohottaa nähdessään sen ihmeen, että isäntä sotkeutui paitaansa.
— Lempojako sinäkin, aikamies, kurnutat, kivahti isäntä ja paita repesi riekaleiksi hänen käsissään.