Tuli räätäli Romppasen poika ja katseli isännän puuhia.
— Nuusperi ei ole kotona. Se näkyi tänä aamuna säkki selässä menevän
Kuivalaan päin, tiesi poika.
— Lie mennyt kylään, murahti Iisakki ja kaiveli avainta nurkanpään kolosta, jossa se säilytettiin silloin, kun Nuusperi ei ollut kotona.
Saatuaan avaimen ja päästyään kauppaan, ihmetteli Iisakki sitä sekasortoa, mikä siellä vallitsi. Myymäpöydällä oli Nuusperin likaiset housut ja kuluneet kenkärajat. Tavaratkin olivat kovin vähissä ja huiskin haiskin hyllyillä.
Iisakki löysi sikaarilaatikon ja maksoi sen rahalaatikkoon, jossa romisi vain yksi kymmenpenninen. Pisti kaupan puolesta sikarin hampaisiinsa ja kun tuntui viileämmälle kuin ulkona, istui selailemaan tilikirjoja.
Käänneltyään lehtiä, seivästyivät Iisakin silmät eräälle sivulle ja häneltä pääsi haikea kirous.
— Mitä se Nuusperin perhana on tähän piirrellyt?
Nuusperi oli joutohetkinään piirrellyt tilikirjoihin kaikenmoisia kuvia ja koukerolta, viitsimättä vaivata päätään numeroilla ja muilla asiaan kuuluvilla merkinnöillä. Olipa piirrellyt sinne tänne koiria, isoja ja pieniä, luppakorvia ja pitkähäntäisiä rutkaleita ja kun se oli väsyttänyt, jatkanut kissoilla. Niitä oli toinen sivu aivan täynnä. Alanurkassa oli köyryselkäinen mirri, jonka hännän Nuusperi oli ulottanut sivun laitaa yläreunaan saakka. Alareunaan oli koristeellisesti kirjoitettu:
"Mahraaks' tämä lysti kauanki' kestää?"
Iisakki kirosi nyt jo niin, että lesken tupa heilahti, ja käänteli edelleen lehtiä. Yhä edelleen samaa. Aiheet olivat vaan muuttuneet. Yhdellä sivulla puski kaksi äkäistä sonnia vastakkain. Toisella kaksi äijää tavoitteli naisihmistä, joka helmojaan kokoillen ja taakseen vilkuen näytti pakenevan. Alareunaan oli se juutas kirjoittanut: