— Painakaa pellolle joka sorkka siitä! Perhana… vai minulle tässä… ulos siitä!
— Mennään, mutta itse sinä saat vahingot maksaa…
— Niin, ei osuuskunta…
— Helvettiin kaikki osuuskunnat! karjasi Rietula poistuvien miesten jälkeen.
Uutinen oli niin järkyttävä, että Rietula tunsi melkein pökertyvänsä. Oliko hän todellakin naimapuuhissaan tullut syrjäyttäneeksi kaupan asiat, joiden valvominen kuului hänelle? Ja vielä sellaisissa naimapuuhissa! Jos olisi edes saanut oikean vaimon, mutta tällaisen!
Rietula otti hattunsa ja painui ulos. Ilmaa piti saada vihasta huohottaviin keuhkoihin.
Tyhmyri, pässinpää hän oli, saakeli soikoon, ollut näinä kuukausina. Vaimoihminen, heittiö lutka, oli saanut hänen, lautamiehen, pään sekoittumaan niin, että tärkeät asiat jäivät takapajulle.
Rietula harppaili osuuskaupalle. Hoitajaa siellä ei näkynyt tällä kertaa. Vihtahousut vain irvistelivät Rietulalle nimikilvestä ja äijät kiskoivat edelleen väsymättä heitä hännästä.
Rietula kirosi.
Pilkannut oli Mikkelsonkin heidän osuuskauppahommaansa, kun oli maalannut moisen nimikilven.