Rietula paiskasi ovea mennessään niin, että rämähti. Pihassa kuului vielä mennessään jyrisevän piioille, jotka kaivolla pesivät astioita.
Rietula oli viime päivinä tuntenut omituista pakotusta sydänalassaan. Hierojakin oli käynyt muokkaamassa, mutta ei tullut apua siitäkään. Se mahtoikin olla jotain henkistä sairautta, päätteli hän siinä kävellessään sohjuista maantietä. Olisiko se tämä kirottu osuuskauppa-asia? koetti hän tutkia olemustaan, vaan ei sekään tuntunut syynä olevan. Se oli jotain outoa ja ennen tuntematonta. Valitettuaan outoa oloaan suutari Horttanaiselle, joka kyläili sattumalta Ylä-Rietulassa, oli tämä suutari arvellut:
— Se on rakkauden tautia, usko pois. Samalla tavoin se minuakin vaivasi ja hetipä taukosi, kun eukon otin.
Niin hänen ystävänsä vakuutteli, ja Rietula oli itsekin asiata ajatellut viime päivinä. Hän oli tosin aikoinaan päättänyt elää naimattomana, mutta päätöstähän voi muuttaa tarpeen vaatiessa. Nyt ei kumminkaan sopinut sitä sen enempää ajatella… Toinen, paljon tärkeämpi asia oli nyt kysymyksessä tämäniltaisessa kokouksessa. Nyt täytyi näyttää, mihin lautamies Rietula pystyy, kun tulee oikein tiukka paikka eteen. Osuuskauppa oli saatava Kolmon puolelle, vaikka olisivat kaikki Kuivalan seurakuntalaiset korpijokelaisten apuna vastaan haraamassa.
Miirun Eedla pesi yhä vaatteita joen rannalla. Tällä välin oli hän käynyt kotonaan ja pukeutunut pyhähameeseensa, jonka helmat oli kumminkin varovaisuuden vuoksi kietaistu vyötärölle. Punaposkisena ja reippaana siinä vaan liehui ollenkaan aavistamatta, että veti puoleensa ohi kulkevien ijäkkäitten poikamiesten huomion, ja sai vakaiset miehet ajattelemaan naima-asioita silloin, kun muut tärkeämmät asiat olivat kysymyksessä.
Niinpä Rietulakin mitään pahaa aavistamatta tuli joen sillalla huomanneeksi Eedlan ja vastoin tahtoaan seisahtuneeksi. Ja kun katseli siinä Eedlan kiivaita käden liikkeitä ja nopeata jalannousua, niin tuli heti mieleen, että siinä olisi sopiva…
— Tämä Eedla se vain aina pesua tekee, virkkoi Rietula ja tunsi tulevansa hyvälle tuulelle.
Eedla vilkasi vieraaseen, mutta eipä sanonut mitään Rietulan hyväntahtoiseen huomautukseen. Uudelleen täytyi Rietulan huomauttaa:
— Minä tässä vain arvelin, että puhtautta rakastava luonto se mahtaa olla Eedlalla, kun melkein joka päivä on tässä joella loraamassa.
— Mitähän lienee, jurahti Eedla.