— Kuuletko sinä…!
— Ka, mitä?
— Nukuitko sinä, perhana, koko ajan, kun meitä Kyrmyniska haukkui?
— Ka, enhän minä…
— No mitäs sitten noljotat, sano kovat sanat sille.
Rietula terästyi.
— Sano lautamies, kun minua puhuttelet, kivahti hän räätäli
Romppaselle, joka oli kehoittanut kovia sanoja Iisakille sanomaan.
— Oleppa nyt lautamies tai mikä tahansa, niin anna sille sapiskat.
Kolmolaiset alkoivat heitellä vihaisia silmäyksiä Rietulaan. Mitä se siinä kyyrötti ja vahtasi karsinapuolelle tupaa saamatta suutaan auki, vaikka aina oli kehkeä kehumaan sillä sanansa voimalla. Antoiko se nyt vain noin ilman mitään Kyrmyniskan häväistä kolmolaisia?
Rietula huomasi nyt itsekin noloutensa ja koetti sitä pois pudistaa itseään vihaisesti liikauttamalla. Kalvoi liivinsä taskusta sikarin pään, pisti sen poskeensa ja puraisi muutaman kerran niin, että leukalihakset korkealle jännittyivät.