Mutta joen toiselta puolelta näkyy myöskin talojen kattoja. Näkyvätpä Ylä-Rietulan katot kaikkein kauimmaksi, ja savupiiputkin ovat niissä lukuisammat kuin toisissa taloissa, lukuunottamatta Mikkolaa, Korpijoen taloa.
Hieman alempana notkossa on Ala-Rietula, ränsistynyt talopahanen, jonka päreillä paikatut akkunat katselevat kuin avuton sokea kylään, missä talojen ulkomuoto paranee vuosi vuodelta, Ala-Rietulan jäädessä yhä katselemaan puolisokeana edistyksen kulkua Kolmon kylässä.
Vielä on mainittava Möttösen talo toisella puolella valtamaantietä Ylä-Rietulan naapurina. Se on myöhemmin rakennettu kuin toiset talot ja seinät kuultavat, vielä vaalean harmaina, kun sen sijaan toisten talojen seiniin on aika lyönyt tumman värinsä.
Ylä-Rietulaa hallitsee Mooses Rietula, pyöristynyt vanhapoika ja lautamies. Lyhyet raajat, jotka näyttävät kuin musertuvan omistajansa painosta, ovatkin jo hieman vääristyneet. Kapeat hartiat keskiruumiiseen verraten ja päässä takkuinen tukka, joka pörröttää rikkinäisen viltin lierien alta sakeana pöyrynä. Lihavat kasvot näyttävät ensi katsannolla hyväntahtoisilta, mutta lähemmin tarkasteltua on niissä salakavala ilme, joka on samalla ärtyinen. Mutta tästä huolimatta Rietula nauraakin joskus niin että vatsa lainehtii.
Ala-Rietulassa liikehtii verkkaan viisikymmenissä oleva Vernand, laiha ukon käppyrä. Vernandin kapeissa, luisevissa kasvoissa ovat punoittavat silmät, jotka näyttävät aina ihmetellen katselevan ympäristöään.
Vernandilla on myöskin poika, Hesekiel, joka on ilmetty isänsä kuva, vain hiukkasta pienempi. Samat ihmettelevät silmät ja samat luisevat kasvot. Liikkeissäänkin yhtä verkkainen. Emäntä on kuollut Vernandilta eikä hän ole tullut vielä uutta ottaneeksi.
Möttösessä on isäntänä Eerikki ja hänestä ei paljoa kerrotakaan. Hänellä on sitävastoin sisar, Taava, lihava vanhapiika, joka on yrittänyt kolmasti miehelään, mutta aviotoveri on hänet aina viimetingassa pumpannut takaisin Möttöseen ja siinä Taava on vain veljensä taloa hoidellut ja paisunut entistään pyöreämmäksi. Taava on sukkela suustaan, kuten tavallisesti savolaiset sisarensa. Ja hänellä on tarkat korvat. Mikään juorujuttu ei mene hänen korviensa ohi. Kuulemastaan hän tekee omat johtopäätöksensä, joihin toisten talojen emäntien on napisematta mukauduttava.
Yksi kyläkunta, mutta kaksi nimeä.
Kyläkuntien väliä on vain muutamisen sataa askelta, niin että selkeällä ilmalla saattaa pienempikin puhe kuulua yli joen toiselle puolelle. Tästä huolimatta ovat kylien asukkaitten välit olleet riitaiset. Salapuheet ja roskajuorut ovat asukkailla jokapäiväisenä ruokana. Jos Kolmossa tapahtuu onnettomuus, niin siitä Korpijoella salaisesti iloitaan, ja jos korpijokelaisia onni potkaisee, niin Kolmossa saattaa joku isäntä tai emäntä tulla pahoinvoivaksi.
Mikkolan isäntä Iisakki, muutettuaan tänne Hämeestä, aikoi käydä kylien pahaa sopua parantamaan, mutta toimenpiteestään joutui kolmolaisten, jopa kyläläistensäkin, vihoihin. Ja kun Iisakki on turpeasta olemuksestaan huolimatta hieman kumaraharteinen, alettiin häntä ensin Kolmon puolella haukkua kyrmyniskaksi, ja vähitellen tämä nimi tuli käytäntöön hänen omien kyläläistensäkin keskuudessa. Asianomainen aikoi ensialussa harata nimensä muutosta vastaan, mutta taipui vähitellen, ja Kyrmyniskaksi häntä nyt sanotaan koko Kuivalan pitäjässä.