— Mitähän siellä nyt korpijokelaiset äheltävät lesken tuvan ympärillä, on Rietula arvellut tupaan tultuaan. Miehiä häilää kuin ampiaisia joen rannalla.
Emäntäkin on pistäytynyt katsomassa ja arvelee:
— Varmaankin Kyrmyniska laitattaa uutta tupaa suutari Horttanaiselle.
Taisi tulla miehelle hätä, kun kuuli että Kakolaan joutuu.
— Sitä se lempo laitattaakin, ilostui Rietulakin.
Horttanainen kuorsasi uunilla ja isäntä kävi herättelemään:
— Nousehan, suutari, katsomaan, kun Kyrmyniska laitattaa sinulle uutta tupaa.
Suutari nousi ja silmät horossa kuunteli, mitä isäntä puhui. Saatuaan asiasta selvän, virkkoi Horttanainen:
— En kuuna päivänä minä astu jalallani Kyrmyniskan tupaan, en vaikka eläisin tuhannen ajastaikaa! Vai vielä pitäisi saadakseen toistamiseen minua joessa uittaa ja se lysti pitää.
Mutta huhu oli levinnyt Kolmon puolella, että Kyrmyniskalle on tullut hätä ja että laitattaa tupaa Horttanaiselle. Ylä-Rietulan pihaan kokoonnuttiin katsomaan ja pidettiin aikamoista ilvettä Kyrmyniskan kustannuksella. Kukaan heistä ei aavistanut, että oli kysymyksessä riidanalaisen kaupan taikavoimainen ilmestyminen joen rannalle, vieläpä Korpijoen puolelle.
Tuli iltapäivä ja lämpimän punainen aurinko alkoi painua lähelle metsän rajaa, mutta yhä touhusivat miehet kaupan järjestämispuuhissa. Mikkolan tuvasta kannettiin miehissä kaupan nimikilpi ja asetettiin paikoilleen.