Rietula meni ensiksi katsomaan. Ei uskonut silmiään, vaan haki silmälasit ja katsoi sitte hyvin kauan Korpijoen puolelle. Ilmestyi siihen Rietulan lähelle muitakin katsomaan ja renki Ville sipisi hiljaa:
— Katsokaahan, miten isännän niska punoittaa ja korvallishaivenet nousevat pystyyn. Kohta räjähtää.
Ja kohta räjähtikin. Rietula kirosi niin, että maa tärisi hänen allaan. Emäntä säikähti niin, että polvet horjahtivat ja pirttiin mennessään mutisi:
— Pthyi ruojaa… kun ihan sydänalani tärähti!
Toisissakin Kolmon taloissa kinattiin sinä iltana tavallista enemmän. Synkkä painajainen oli peruuttamattomasti istunut Kolmon miesten niskaan. Illallinen jäi syömättä eikä saunan löylykään maistunut, kuten ennen.
* * * * *
Aurinko oli laskenut ja ilmassa värähteli kevät. Ne ihmiset, jotka eivät riidelleet, tunsivat povensa oudosti sykähtävän. Jotakin oli aina odotettavana keväältä, jollei muuta niin aurinkoisia päiviä. Mutta niistäkin sopi iloita.
Mikkolan Iisakillakin oli hauskaa. Hänen povessaan pulpahteli sanomaton ilon laine kantaessaan vettä Eedlalle, joka varsiluutineen häili uudessa osuuskaupassa.
Eedla oli suostunut ottamaan hänet pesutoverikseen ja Iisakki vakaasti päättänyt kosia Eedlaa sopivassa tilaisuudessa. Hänen viidenkymmenen vanha sydämensä häilähteli toivon ja pelon vaiheilla, mitä Eedla tulisi hänen naimatarjouksestaan sanomaan. Mutta rakastunut mies ei pelkää rakastamansa naisen vastaväitteitä, ja niinpä ei Iisakkikaan. Ajattelipahan vain, että kun koppaan tuon Eedlan noihin rautakouriini ja puristan niin että huuto pääsee, niin eiköhän tuo silloin napisematta suostu hänen kunnialliseen tarjoukseensa.