— Eihän sitä tosin emäntä-ihmiset joutaisikaan tupakkaa kasvattamaan, ja minä polttelenkin niitä herrastupakoita vain, virkkoi Iisakki ja tarkasteli salaa Eedlaa, huomasiko tämä mitään.
Mutta eihän tyttö huomannut. Suotta ei häntä Kolmon puolella sanottukaan hatarapäiseksi. Näsy tyttö olisi huomannut Iisakin jo siitä tavasta, millä hän äsken pani piippuunsa, mutta Eedla parka ei hoksannut vieläkään, vaikka asia jo selvästi sanottiin. Kun sai lavan käännetyksi, painoi lapion multaan ja lähti keikutellen menemään tupaan, välittämättä vierastaan. Joku toinen mies olisi jo tässä tilanteessa kironnut karkeasti, mutta Iisakki ei tiukemmassakaan paikassa käyttänyt voimasanoja. Painoi nytkin vain hattuaan lujempaan ja lähti astumaan Eedlan jälkeen. Luonto oli kumminkin kiehahtanut ja puraisten hammasta, päätti hän kysyä suoraan tytöltä: tuletko vai et?
— Kuulehan, Eedla, minulla olisi hieman asiaa sinulle, kiirehti Iisakki sanomaan.
— No mitä?
Eedla seisahti epäluuloisesti.
— Sitä minä tässä vaan olen jo pitkät ajat miettinyt, että emännättömästä talosta ei ole mihinkään. Pitäisi saada puuronkeittäjä?
Ja Iisakki katsoi kysyvästi Eedlaan.
— Velliäkö sitten Mikkolassa vaan keitetäänkin? kysyi Eedla viattomasti ja aikoi mennä edelleen.
— En minä nyt sitä… hätääntyi Iisakki. Minä vaan olen ajatellut, että jos Eedlan sopisi tulla keittäjäksi.
Eedla ei vieläkään näyttänyt tajuavan Iisakin rehellistä tarjousta.
Katseli vain typerästi Iisakkiin hetkisen ja kääntyi sitten menemään.