Emäntä sattui tulemaan parhaiksi ja kesken jäi hosaaminen, joka pian olisi luultavasti kehittynyt veriseksi tappeluksi.
Eveliina käski vieraat tupaan ja, arvaten miesten asian, kutsui tyttärensä kahden kesken puheilleen.
— Se on Iisakki tullut kosimaan sinua ja eikö liene Rietulakin niissä aikeissa. Mutta minä sanon, että Rietula saa potkut. Täältä ei anneta akkoja Kolmon puolelle. Iisakki on säyseä mies ja rikas. Häneltä sopii kyllä kihlat ottaa.
Eedla ei sanonut sanaakaan, istua lekotti vain ja katseli esiliinansa helmoja.
— No, mitä sinä sanot? kysyi Eveliina.
— Mitäpä minä… Minulla ei ole mitään väliä, kuka vaan, virkkoi Eedla.
— No jo minä kuulen…! Vai ei ole mitään väliä. Taitaisit mennä vaikka mustalaiselle. Mutta koska se niin on, niin minun täytyy ryhtyä siihen asiaan.
Ja Eveliina pyörähti ulos, raotti tuvan ovea ja virkkoi:
— Tule hän, Iisakki, tänne kamariin!
Iisakkia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Heittäen mennessään vahingoniloisen silmäyksen kilpailijaansa, astui hän kamariin. Mutta Rietulakin aikoi tulla vatvomaan oikeuksiaan, ja kun Iisakki veti kamarin ovea kiinni, olivat jo Rietulan kynnet tarttuneet oven laitaan kiinni.