— Älä sinä tule!
Ja Eveliina pukkasi Rietulaa ja paukautti oven lukkoon.
Rietula kirosi porstuassa, että kartano kajahti. Tällä kertaa suostui hän poistumaan, mutta uhkasi tulla uudestaan ja ottaa Eedlan vaikka kappaleina.
— Vai täältä ne pitäisi Kolmon ukoille akat antaa, pauhasi Eveliina. Ei tule semmoista tuskaa, että tästä talosta, ainakaan Rietulalle! Olkoon vaikka kahdesti lautamies!
Eveliinan puhe oli Iisakin sydämelle niinkuin hunajaa.
— Niin… tuota… minähän tässä olen Eedlaa jo pitemmän aikaa mielessäni hautonut, puheli Iisakki. Onhan se Mikkola iso talo eikä ole muita perijöitä. Kyllä siinä sopii emäntänä keikutella.
— Sopii hyvinkin, vahvisti Eveliina. Laita vaan, Eedla, itsesi niin että pääset pappilaan, kun Iisakki tulee noutamaan.
— Oikeinko sitä pitää pappilaankin, mutisi Eedla.
— No mitenkäs! Kovat kirjat ne toki siellä tehdäänkin. Kumpainenko talo ne laittaa kuuliaiset? kysyi sitten emäntä Iisakilta.
— Kyllä minä laitan, ja laitankin semmoiset, ett'ei koko pitäjässä ole ennemmin nähty. Kihloja tästä vain pitää mennä puuhaamaan.