Iisakki seisoi kysymysmerkkinä. Äskeinen hyvä mieli tuntui alenevan.
— Kuka kehveli se…
Sattui siinä Iisakki kääntämään päätään ja huomasi rannalla Rietulan seisomassa ja virnistelemässä.
— Kas kun naapuri on pistänyt siihen jo rysänsä likoon, virkkoi Iisakki. Mutta mitenkähän se on, kun minä olen siinä tottunut ennen pyydyksiäni pitämään?
Miehet kyyräsivät vastakkain. Rietulan leuka näytti värähtävän.
— Sinähän niitä olet tässä joessa parhaita pyyntipaikkoja tähän asti pitänyt, vaan vuoro se on kerran minullakin, sanoi Rietula.
Iisakki näytti aprikoivan, alkaisiko haastaa riitaa vai koettaisiko sovinnolla selviytyä naapuristaan.
— Lieneekö ne tässä rysänpaikat parempia kuin muuallakaan. Ja kun minä tässä olen pitänyt ennenkin enkä ole sinun pyyntipaikoillesi pyrkinyt, niin eiköhän sovittaisi pyytämään niin kuin ennenkin riitaa haastamatta, arveli Iisakki.
Rietula oli tullut muutaman askeleen lähemmäksi ja kivahti:
— Elä puhu mitään entisistä pyyntipaikoista. Kun muutit Mikkolaan, valtasit tämän paikan, enkä kehdannut pois ajaa, mutta nyt ajetaan. Ja jos et sitä usko, niin koetetaan!