— Itse sinä riivattu olet sen päästänyt irti, kivahti Rietula. Jos minulla nyt olisi pyssy, niin pian siltä lähtisi sisu!
— Vai pyssyllä sinä… kun se onkin palkittu sonni, vieläpä Kuopion näyttelyssä.
— Vaikk' olisi saanut kultamitalin, niin kyllä se kaatuisi! Mutta nyt tämä puu katkeaa!
Ja Rietula kouristi runkoa syliinsä kuin hengen hädässä.
Mutta eihän puu kaatunut. Huomattuaan sen, lakkasi sonni sitä puskemasta ja tuhkaistuaan muutaman kerran sieraimiinsa, paneutui se pitkäkseen.
— Katsohan juutasta! ihmetteli Iisakki. Se nähtävästi arvaa, että ei ne miehet kehtaa kauan puussa istua, ja se jäi odottamaan…
— Vielä sinä sitä viisauttasi…! …tana! murisi Rietula ja kaiveli taskujaan nähtävästi aikoen pistää piipun käryämään aikansa kuluksi. Mutta tupakkavehkeet olivat jääneet venheen tuhdolle.
Iisakkia nauratti, huomatessaan naapurinsa toivottomat yritykset. Itse hän veteli makeita savuja niin, että koppa ritisi ja savupilvi lainehti oksien lomassa.
— Täältä saisit piipun, kun ylettyisin antamaan, virkkoi hän suopeasti.
Puut olivatkin niin lähekkäin, että oksat hipoivat toisiaan.
Iisakki taittoi pitkän oksan puustaan, sitoi piipun ja tupakkamassin sen nenään ja ojensi Rietulalle.