Rietula oli katkaissut puukollaan pisimmän oksan puusta ja karsinut siitä neulaset ja kiinitteli sen toiseen päähän puukkoaan nuoran kappaleella. Saatuaan laitteensa valmiiksi, aikoi hän osoitella sillä sonnia silmään.
— Älä helkkarissa puhkaise siltä silmiä, hätääntyi Iisakki. Johan sinä nyt, naapuri…
— Puhkaisen minä, jos vaan saan osumaan! karjasi Rietula.
Kepakko ei ylettynyt tarpeeksi pitkälle, ja Rietula taittoi uuden oksan, leikkeli puukolla paitansa helmuksista kaistaleen, jolla sitoi jatkon kepin nenään.
— Nyt se varmasti ulottuu! riemuitsi hän ja alkoi sohoa sonnia silmien seutuville.
— Saat viisi markkaa, jos et puhkaise sonnilta silmiä, lupasi Iisakki jo hätääntyen.
— Vaikka antaisit koko talosi, niin minä puhkaisen!
— Vaikkako antaisin Eedlankin? uteli Iisakki.
— Annat sinä sen vielä antamattakin!
— Et ota Eedlaa, jos minä terveenä pysyn, uhkaili jo Iisakkikin.