Käskettyään renkinsä valjastamaan hevosen kirkkokääsien eteen, lähti
Iisakki juoksujalkaa Miiruun.
Talossa vielä nukuttiin. Iisakki meni Eedlan aitan ovelle koputtamaan.
— Jos se Eedla nousisi nyt ylös. Hevonenkin olisi siellä jo valmiina.
Edellisenä iltana oli Iisakki käynyt puhumassa Eedlalle pappilaan menosta ja Eedla oli jorahtanut:
— Samapahan tuo on.
Mutta nyt Eedla kuorsasi kuuluvasti aitassaan ja Iisakki höpötti:
— Eedla, Eedla, hyvänen aika, kun ei kuule, vaikka kuinka… Pitäisi nyt jo lähteä. Siellä kukkokin jo aamuvirsiään laulelee. Tokko se Eedla kuulee? Rakas Eedla…
Mutta apua ei tullut, vaikka Iisakki jo potkaisi kerran oveakin.
Eveliinaa piti mennä herättelemään.
— Nouse, hyvä Eveliina, auttamaan. Se Eedla ei taida lähteäkään pappilaan, kun se kuorsaa vaan. Pitäisi joutua, ettei Rietula mitään huomaisi.
Eveliina nousi ylös ja meni pihamaan yli Eedlan aitan ovelle. Potkaisi oveen niin että rämähti: