— Kuuletko sinä tytön toljake, kun sinua ajellaan pappilaan lähtemään ja sinä kuorsaat kuin hevonen! Laita pian itsesi jalkeille!
— Mikä nyt on hätänä. Ei ole aurinkokaan vielä noussut, kuului Eedla unisesti urahtavan.
— Vai pitäisi tässä sinulle vielä auringon nousta! Hätä se on, kun Rietula saattaa vahtia pitää ja lyöttäytyy sinne jälkeenne sekaannusta aikaansaamaan, pauhaili emäntä.
Kun Eedla oli vihdoinkin pukeutumispuuhissa, kehoitteli Eveliina:
— Laitakin nyt itsesi koreaksi, niin on Iisakin mukavampi katsella.
— Kyllä tätä Eedlaa toki katselee mielikseen, vaikk' olis paitasillaan, kehui Iisakki.
— Laita sille kukka rintaan, kehoitti Eveliina Iisakkia.
— Kyllä minä… Kasvaahan siellä meidän pirtin akkunan alla lingerkumina ja samettiruusuja ja ne näkyvätkin olevan jo kukalla. Pitääpä laittaa.
Mikkolan pihassa oli jo hevonen valmiina, ja noustiin rattaille. Yli reunojen pursuvan ilonsa vallassa hiutasi Iisakki ohjasperillä liinakkoa lautaselle. Ajopelit singahtivat portinpieleen, joka oli laho ja suistui paikoiltaan. Iisakki kuului vielä maantiellä hihkasevan liinakolle.
Isäntärenki alkoi sovitella kaatunutta portinpylvästä paikoilleen puhellen: