— Hulluksi tulee vanha ihminen naimisiin mennessään, minkä tuokin Iisakki. Viikkokausia on syömättä kutjottanut, öisin huokaillut kamarissaan. Nyt se sen sai, letukkansa, mutta kyllä en minä olisi mokomasta huolinut.
Iisakki oli toivonut saavansa viettää tämän juhlapäivänään rauhassa vihollisiltaan, mutta siinä hän surkeasti pettyi. Suutari Horttanaisen akka piti huolen, että Iisakin onni ja rauha särkyi ainakin täksi päiväksi.
Rietula oli palkannut Horttanaisen akan pitämään varalta, milloinka Iisakki aikoisi lähteä Eedlan kanssa pappilaan. Horttanaisen akka piti vahtivuoroa öisin ja päivällä hänen miehensä.
Ja nyt oli akka huomannut, että Iisakki lähti Eedlan kanssa kirkonkylään ajamaan ja vielä hihkaisi mennessään. Henki kurkussa joudutti hän viestin tästä Rietulalle, joka rauhallisena kuorsaili kamarissaan. Horttanaisen akka jyskytti Rietulan kamarin ovea ja kiljuen selitti:
— Nyt se Kyrmyniska meni sen Eedlan kanssa… nyt se, rietas, vei lautamiehen morsiamen. Nouskaa, hyvä isäntä!
Rietula oli pian jalkeilla kuultuaan tämän järkyttävän uutisen.
— Joko siitä on kauan, kun se lähti? kysyi.
— Eikö tuosta jo tunti liene. Sanoin siinä ukolle, että tulisi sanaa tuomaan, kun minua taas tuo sydänalusvika vaivaa, mutta johan tämä…! Itseni piti lähteä, enkä kyennyt juoksemaan ja sillä keinoin se rietas ehti…
— Miks'et sanaa tuonut silloin, kun Iisakki meni Miiruun? karjasi Rietula. Jos nyt pappi ehtii panna ne kuulutuksiin, niin silloin… mitenkäs silloin?
— Voi hyvä isä siunatkoon! Ei se kerkeä pappilaan, kun nyt Rie… kun nyt lautamies vain suorii heti tielle…