— Huomenta, huomenta!
Iisakki kumarsi niin syvään, että pitkät hiukset valahtivat silmille ja
Eedla niiasi vielä syvempään, sipaisten suortuvia huivinsa alle.
— Huomenta vaan, rovasti, virkkoi kellonsoittaja. Tässä tulee taas yksi pari liittoaan vahvistamaan herra rovastin luokse. Aina sitä minä saan olla vaan liehtaamassa näitä arvoisäntiä siihen aviosäätyyn.
— Vai naimisiin se jo Iisakki aikoo… ja vielä näin kesäkuumalla, naureskeli rovasti.
— Kerranhan sitä on siihenkin säätyyn astuttava, virkkoi Kello-Mikko juhlallisesti ja lisäsi:
— Ennenhän sitä mies vuoden lehmättä kuin Mittumaarina eukotta.
Käytiin sisään ja oli sangen juhlallista.
— No tämä Iisakki sitten ottaa avioksi tämän Miirun Eedlan? kysyi rovasti.
— Niinhän tämä nyt ottaa, vastasi puhemies. Ja nuhteettomia ja kunniallisia ovat molemmat.
— Otanhan minä, vahvisti Iisakki.