Seurasi pieni hiljaisuus, ja Kennäs niisteli hyvin kuuluvasti nenäänsä. Iisakki istui kuin ankaran iskun saaneena, mutta Rietula röyhisteli rintaansa. Hän oli jo varma siitä, mille puolelle oikeuden vaaka tulisi kallistumaan. Eedla pyöritteli peukaloitaan ja kellonsoittaja tuijotti vihaisesti lattiaan.
— Peruuttamaton päätös on tässä asiassa seuraava: lautamies Rietula on huomattu ensiksi aikoneen avioliittoon Eedlan kanssa ja tulee siis hänet saamaan. Eedlan on kumminkin annettava Iisakille hänen antamansa kihlat takaisin.
— Jo tuli nyt perhanat, jurahti Iisakki ja haukkasi ison palan sikaaria poskeensa. Hetkisen hän näytti asiata aprikoivan, mutta pian hän rauhoittui ja virkkoi:
— Jaa, Mikkolan isäntä ei ole kuunaan yhden akan vaivanen. Kun sinä, lunttu, teit tällaisen hävittömyyden vanhalle miehelle, niin pidä ne kihlat palkastasi. Ei tarvitse Rietulankaan uusia ostaa!
Ja puheensa vahvikkeeksi purautti Iisakki vahvan tupakkasyljen, joka sattui vahingossa Eedlan hameelle.
Eedla oli riisunut korunsa ja laskenut ne pöydän kulmalle. Vastahakoisesti näytti Iisakki ne ottavan, mutta otti kumminkin ja pisti housujensa taskuun ja sen tehtyään astui ulos, paukauttaen kanslian oven kiinni mennessään, niin että seinät huojahtivat.
— Jopa tuli lain mukainen päätös, riemuitsi Rietula.
— Oliko se ihme, kun minä olin puhemiehenä, kehuskeli Kilpummi. Jos huonomman miehen sait, niin huonosti kävi.
Pappilan sisähuoneista kuului vallatonta naurua, mutta Rietula pantiin kuulutuksiin Eedlan kanssa.