Mietittyään vielä tovin, oli Iisakki tehnyt päätöksensä. Hän menee nyt samaa tietä Möttöseen ja puhuu asian selväksi Taavalle. Nuori ihminenhän se vielä… ja järkevämpi kuin Eedla. Ja hän oli kuullutkin Sarvi-Kaisalta, että Taava tulisi mielellään Mikkolaan emännäksi.
Iisakki nykäisi hevosen juoksuun. Alkoi jo kotikylä puiden välistä näkyä. Miirun pellolla aurasi renki kesantopeltoa. Näkyi sitten pysäyttävän hevosensa ja alkoi laulaa surunvoittoisesti:
"Rikkaat ne riiaa hopealla ja komeilla kartanoilla, vaan renkipoika se heilinsä ottaa lantin kolikoilla.
Ja on niitä tyttöjä muualla, ei tämän kylän emännillä. Ja on niitä heiloja rakkaampia tuolla Karjalan kankahilla".
— Juuri niin! ilostui Iisakki kuunnellessaan renkipojan laulua.
On tosiaankin tyttöjä, jos akkojakin, muualla, ei vaan Korpijoella. Ja kun tuli Mikkolan tiehaara, iski Iisakki tammaa lautaselle ja ajoi joen sillalle, niin että silta kumeasti jyrähti. Ajoi siitäkin vielä eteenpäin ja käänsi hevosensa Möttösen tielle.
Horttanaisen akka oli maantiellä ja huomattuaan, että Iisakki ajeli yksin kirkonkylästä, huusi hänen jälkeensä:
— Ähä!… Olipa sillä Miirun tyttärellä paremmat haltijat. Pitkän nenän nyt sait, Kyrmyniska!
Iisakki ei ollut kuulevinaankaan. Sitoi hevosensa Möttösen portinpieleen ja astui tupaan.